SUVILLE MIES (SEN OMINAISUUDET)

Otsikon mukainen lista on löytynyt jääkaappini ovesta viime keväästä asti. Silloin vaivuin yksinkertaisesti epätoivoon kaksilahkeisten kanssa ja ystäväni kanssa väsättiin lista siitä millainen miehen pitää olla. Se onkin siitä asti aiheuttanut niin paljon hilpeyttä kylässä käyneissä mimmeissä, että osa on pyytänyt jopa kopioimaan sen itselleen. Ajattelin nyt sitten jakaa tämän teidänkin kesken, kun jostain kumman syystä mua on pyydetty useasti tekemään postausta kuumista miehistä. Tämä on sinänsä huvittavaa, koska en ole ikinä erityisemmin fiilistellyt mitään cosmon kiiltokuvapoikia tai julkkiksia. Ihastun ystävieni mukaan aina naapurin pikkupoikiin tai sitten vaan vähän omituisempiin tapauksiin. Saatan myös leffoissa tykästyä johonkin näyttelijään, mutta toisessa leffassa roolin vaihtuessa tyyppi ei enää näytäkään niin hyvältä, koska henkilöhahmo ei ole mitenkään mielenkiintoinen. Kuvituksena toimii hottikset tumblrista.

tumblr_lehfksghZj1qe8l4go1_500

-Pitää pystyä huolehtimaan itsestään rahallisesti ja muutenkin (suihkussa käynti, hiusten harjaus, ruoka, pyykit, työ jnejne.) Koska jos ei osaa huolehtia itsestään niin miten se voisi huolehtia musta?

-Pitää tuoksua hyvältä. Tätä tuskin tarvitsee tarkentaa.

-Pitää olla järkevä suunta elämässä tai joku ajatus edes siitä mitä haluaa tai aikoo tehdä. Ja en itsekään tiedä mitä teen 5 vuoden päästä, mutta opiskelen ja mulla on asioita mitä haluan ainakin tehdä elämäni aikana.
tumblr_m04rmmizSz1qzkytmo1_500
-Käytännöllisyys, pitää osata käyttää vasaraa. En kestä jos joudun taas kiinnittämään taulut, maalaamaan olohuoneen ja tyhjentämään nukkasihdin, koska jätkä ei osaa. Uusavuttomuus on kaukana seksikkäästä.

-Hyvät kädet. Ei mikkihiiriä. Haluun että mua halaa miehekkäät kädet ja pitää jaksaa kantaa asioita.

-Pitää ymmärtää Suvia (edes vähän). Olen aika omalaatuinen välillä niin olis ihan kiva jos toinen käsittäis mun juttuja edes jollain tasolla.
tumblr_ls2u0teNh21qannmco1_500
-Pitää olla edes jotain samoja harrastuksia/kiinnostuksen kohteita. Olen niin fiilistelijä ihminen, että jos toista ei tippaakaan kiinnosta mun jutut niin ei jatkoon.

-Pitää pystyä ja uskaltaa käsitellä Suvia. Olen välillä todella itsepäinen ja tulistun välillä nollasta sataan sekunnissa mutta rauhotun yleensä yhtä nopeasti. Jos siinä vaiheessa juoksee karkuun ovesta niin tervemenoa takaisin ei tarvitse tulla.
tumblr_lxtbieF4xB1qiiuxwo1_1280
-Ei saa paasata mistään. Mulle on ok jos on vegaani, streittari, hippi, uskovainen jnejne. Mutta jos mulle rupee mistään pitään käännytyspuheita niin mä käännytän ne yhtä nopeesti ovella kuin Jehovan todistajatkin.

-Ei saa olla hullu, pakkomielteinen, alkoholiongelmainen jnejne. Lievä adhd on ok. En vaan kestä enempää miehiä joiden kanssa joutuu oleen terapeutti/mutsi/tyttöystävä samaan aikaan.
tumblr_loe3ttGr1n1qgnfyto1_1280
-Pitää tykätä matkustamisesta. En kestä jämähtäneitä ihmisiä kun itselläni on kaipuu ulkomaille koko ajan.

-Pitää pystyä heittäytymään elämään ja uskaltaa ottaa riskejä. Jos ehdotan että ostetaan lennot Intiaan niin tunnelman latistaa aika satanolla jos vastaan tulee sellanen "jos nyt realistisesti ajatellaan niin töistä on kyllä aika vaikea saada lomaa tuohon aikaan ja raha-asiat pitää katsoa ja sitten on toi kämppäkin ja oikeestaan koira myös ja sitten mun lempitv-ohjelma tulee sillon ja mun pitäisi uusia kyllä kaikki rokotuksetki ja oikeastaan en kyllä ole erikoisemmin ajatellut Intiaan matkustamista jnejne." Joo selvä jääpä sitten yksin himaan nauttimaan elämästäsi.
tumblr_lv1vd3F1Tz1r2p19oo1_500

-Pitää osata laittaa ruokaa ja tiskata. Tai edes täyttää tiskikone.

-Pitää ottaa huomioon. Aamiainen sänkyyn edes kerran viidessä vuodessa, yllätyksenä liput leffaan, jos ollaan yhdessä ulkona niin huomaa siellä baarissa mutkin niiden muiden muijien seasta, tämmösiä perus.
tumblr_lsdhk86fDV1qzux4zo1_500
-Pitää katsoa mun kanssa salkkareita (ei oo pakko tykätä heti).

-Ei saa pukeutua juntisti. Pitää olla järkevän näköinen. Olen vaatenatsi, kyllä. Tän raja on kyllä aika häilyvä, mutta yleisesti kivasti pukeutuvat jäbät näyttää paremmilta. Sit on tietty jotain vaateyhdistelmiä minkä kanssa en pysty elämään esim. sukat ja sandaalit kombo nyt tällee mainittavan arvoisena.

-Pitää saada mut nauramaan. Ei aina mutta edes joskus. Laadukas vittuilu ja hyvä tilannekomiikka on parhautta. Ne kakkapissavitsit ei ole hauskoja, ei missään tilanteissa.
tumblr_lr1wvb2r6B1qfyy2mo1_1280

-Pitää tykätä tatskoista (hienoista ei mistään tribaaleista tai suomileijonista). Koska näitä nyt mulla sattuu olemaan ja lisää on tulossa niin olis ihan kiva jos ne miellyttäis jäbääkin. Ja tatuoidut miehet on hot.

-Pitää olla parempi raha-asioissa kuin Suvi, mutta ei saa olla pihi. Eksän kanssa joka toinen viikko postiluukusta tuli herralle perintäkirjeitä ja pikavippilaskuja, sellaista en katso sekuntiakaan enää ikinä!

-Parta ja hiukset plussaa. Parrat on ihania.
tumblr_luorpvdpmG1r1nngxo1_1280
-Pitää osaa antaa omaa tilaa eikä ahdistaa.

-Joku käsitys maailman menosta olis jees. Tyyliin että tietää missä suunnilleen sijaitsee eri maanosat ja ymmärtää että kaikkeen mitä näkee internetissä ei kannata uskoa.

-Antaa raivota. Siis onko mitään ärsyttävämpää kuin se, että menetät hermot jostain ja toinen on sillee "älä nyt viitti shhh rauhotu nyt anna olla, eihän toi ollu yhtään paha, ihan turhaan huudat." Mä mesoan aikani ja sitten se on ohi jos siihen rupee jotain typerää hyssyttelyä kommentoimaan niin menee pata jumiin entistä pahemmin.
tumblr_lbw24sL3OU1qdchc7o1_1280
-Hyväksyy mut sellaisena kuin olen ja kestää sen.

-Pitää tykätä Tonista, kissaihmiset ei jatkoon.

Vaatimaton lista joka varmasti tulee vielä päivittymään. Miten on tytöt, löytyykö yhtä kovia vaatimuksia? Haluan kuulla mitä te vaaditte poikaystäväehdokkaalta!