ÅRE x VEMDALEN

Hellou toivottavasti kaikkien lomat meni hyvin, meidän neljän hengen porukka palasi eilen illalla todella ryytyneinä kotiin. Oltiin tosiaan Visit Swedenin järkkäämällä reissulla Ruotsin puolella. Matkan tarkoituksena oli käydä tutustumassa naapurin laskettelurinteisiin ja siinä sivussa vähän safkaan sekä erilaisiin aktiviteetteihin. On varmaan sanomattakin selvää, että reissu oli ihan huikea, vaikka tänään onkin hieman pahoinpidelty olo. Kameralla tuli myös kuvailtua jonkun verran ja paremmat kuvat tulevat heti kun saadaan tyttöjen kanssa vähän jaettua niitä puolin ja toisin. Mutta koska olen super malttamaton ja aivan megaintona niin pakko jakaa teille heti tällänen parhaat palat kännykän uumenista.

Untitled

Rinteet oli aika huikeita ja pitkiä. Ainoana miinuksena se, että Åre on ihan pirun jyrkkä ja rinteistä suurin osa onkin punaista ja mustaa. Serenan kasvattina ei meikäläiseltä noin jyrkät rinteet kyllä ihan luonnistu, varsinkaan siinä vaiheessa kun slalomistit oli vetäny ne kumparemäkien näköisiksi jää/lumikasa rinteiksi. Kuulemma taaempaa löytyy alueita missä on kaikkea mukavaa vedeltävää, ei vaan valitettavasti meidän 3 päivän Åressa seikkailun aikana ehditty sinne ja näin ollen nähtiin rinteistäkin vain murto-osa.

Untitled

Nellalla oli gopro messissä ja sillä kuvattiinkin matskua meidän reissuvideoon, toi tikku kädessä oli kyllä yllättävän vaikea laskea ja ite vetelin mieluummin kokonaan ilman. Oikeella yks meidän vuokralaudoista, omia kamoja ei tosiaan saatu raahata mukaan ja meillä oli vähän ongelmia lainalautojen kanssa. Vemdalenissa lautojen kantit oli niin tylsät, että laskeminen oli käytännössä mahdotonta. Käytiin sanomassa asiasta niin ne siellä huollossa terotti koko matkalta ne niin ettei päässy edes suoraa ilman, että kantti haukkas kiinni.

Untitled

Lunta oli ihan pirusti, mutta puuterista ei päästy nauttimaan kun toi lumi oli sellasta aika kovaa ja kökkäreistä rinteen ulkopuolella. Näkymät siitä huolimatta ihan älyttömät.

Untitled

Kea ja Nata Vemdalenissa toiseksi viimeisenä päivänä. Kaikilla myös päällä CLWR:n ens kauden vaatteita kun saatiin sellaset reissulle mukaan. Ite ainakin diggasin noista kuteista törkeesti ja oli tosi hyvät laskemiseen.

Untitled

Åre vastapäiseltä kukkulalta katsottuna. Ajettiin tonne päälle moottorikelkoilla ja näkymät veti kyllä taas aika sanattomaksi.

Untitled

Ihanat ja kauheat tuolihissit. Tuolihisseissä on parasta kun pääsee hetkeksi lepuuttamaan. Ruotsissa jostain syystä kaikki tunkee hissit ihan väkisin täyteen ja välillä hissistä poistuessa slalomisti suksi suoraa eteen niin, että me tytöt vedeltiin nättejä pannuja sinne poistumiskohtiin.

Untitled

Saatiin Vemdalenissa Broken Bones lumilautakaupan omistajalta lainaan Gnu:n laudat, jotka kyllä pelasti medän laskut. Itse rakastuin omaan Gnuhuni niin paljon, että on pakko hankkia sellainen seuraavaksi. Yksinkertaisesti paras lauta mitä olen koskaan kokeillut.

Untitled

Hississä fisukuvailua ja matka jatkui huipulle asti.

Untitled

Tässä meidän opas Emil, joka vei meitä ympäriinsä kaikkia kivoja rinteitä pitkin. Kundi oli myös tosi mukava ja tuli syömään lounastakin meidän kanssa. Oli tosi jees kun meillä oli molemmissa paikoissa oppaat, jotka näytti parhaat paikat kulkea ja mistä pääsi mihinkin. Säästyi hirveesti aikaa ja löysi heti kaikkiin siisteihin paikkoihin.

Untitled

Moottorikelkalla ajelu oli siisteintä ikinä. Meikäläinen veteli parhaimmillaan 88km/h ja lujempaakin olis tehny mieli mennä. tuolla vuorten välissä oli ihan sairaan makee ajella.

Untitled

Meikäläinen ihan fiiliksissä huipulla. Oli vaan niin mahtavaa päästä pitkästä aikaa laskemaan ja oikein useemman päivän kerralla, kyllä kelpas.

Untitled

Meillä oli ekana iltana päivällinen ravintolassa nimeltä Wallmans, jossa oli illallisen lisäksi show. Tarjoilijat lauloivat ja esiintyivät ruuan tuomisen lomassa, hyppi pöydillä ja heilui muutenkin ympäriinsä. Aluksi oma reaktio oli aika wtf ja lähinnä nauratti ihan hulluna, mutta lopulta setti oli ihan siisti ja esiintyjät laulo oikeesti tosi hyvin.

Untitled

Moottorikelkka teki musta muskelinaisen. Olin niin äijänä, että sain tollaset miesten harteet itelleni. Toi oli kyllä oikeesti siisteintä vähään aikaan.

Untitled

Sitten päästiin vähän rauhallisemman aktiviteetin pariin eli ratsastamaan Islanninhevosilla. Mulla kävi huono tuuri kun oma heppa halus vetää ravia koko ajan ja kokemattomana ratsastajana en saanu mitään otettu touhuun ja hyvä etten pudonnu selästä. Ihan hauskaa oli, mutta kyllä mä tykkäsin noista koneellisista hevosvoimista hieman enemmän.

Untitled

Ja sitten päästiinkin asiaan, Vemdaleniin saapuessa meille oli varattu rinnesauna poreammeella. Kyllä siinä parit kiljahdukset pääsi ja täytyy sanoa, että tuli aivan täydelliseen väliin toi setti. Oli jo lihakset vähän jumissa Åresta, mutta saunan ja poreammeilun jälkeen oli kyllä jumitukset tipotiessään. Tottakai käytiin myös kiljuen kierimässä lumessa ja avattiin me siinä yhdet alkomahoolitkin loman kunniaksi.

Untitled

Nata lepuuttaa sen leoparditakissa.

Untitled

Nella kiinnitteli gopron myös moottorikelkkaan ja kaikki räpsi kuvia niin paljon, että ihme ettei se meidän opas jättäny meitä vuorelle ihmettelemään heh.

Untitled

Kea varmaan teki meidän porukan kännykkäkuvaus enkan ja samalla myös instagramiin pommittamisen enkan. Naurettiin just reissussa, että mitenköhän pahasti jengillä menee hermot kun neljä mimmii tykittää samoja kuvia kuuden päivän ajan. Toivottavasti ei menny hermo, koska meillä oli niin siistii et haluttiin jakaa sitä fiilistä muille.

Untitled

Riemuidiootti rinteessä. Me satuttiin Nellan kanssa tykästymään molemmat samanvärisiin kuteisiin ja vaikka takin sekä housujen malli on eri niin vedettiin aika kaksi marjaa meiningillä. Onneks muuten vaatteet oli erinäkösiä ja Nella on mua yli 10 cm pidempikin niin ei menny ihmiset sekasin.

Untitled

Vemdalenin huipulla. Siellä oli kolme erikseen olevaa laskettelukeskusta, jotka kaikki on osa Vemdalenia ja niiden välillä pääsee kulkemaan joko bussilla tai omalla autolla. Paikkana ihan törkeen iso ja sellainen missä jaksaisi helposti viettää viikonkin laskemassa kun voi suhata eri "keskusten" välillä. Todettiin paikan olevan aika ylläsmäinen eli huipulla tuuli ja oli tosi karun näköistä eivätkä puut paljoa suojanneet.

Untitled

Loppuhuipennuksena vielä pöllytyskuva Keasta, koska pitäähän sitä nyt vähän lunta roiskia kun sitä kerran on. Palataan asiaan järkkärikuvien ja reissupätkän muodossa.