MYSTEERI KUVIEN TAKANA

Viime aikoina on tullut useita kysymyksiä siitä kuka ottaa kuvat missä itse esiinnyn ja miten tämä tapahtuu. Ajattelin nyt sitten valaista tätä mysteeriä omien blogikuvieni takana ja kertoa teille miten tavallisten postausten kuvat syntyvät. Ystäväni Akun kanssa käydään välillä virallisesti "kuvailemassa" jolloin meillä on messissä reflejä, salamoita, lähettimiä ja kaikkea muuta rompetta ja yritetään ottaa sellaisia muka ammattimaisia kuvia, speksataan kamerakamoja ja yleensä meillä on joku oikea ideakin kuvissa. Niitä kuvia kuitenkin näkyy täällä harvemmin ja suurimmaksi osaksi blogin kuvitus jääkin ihan omalle vastuulleni, joten tässä teille postaus siitä miten kaikki tapahtuu.

xIMG_7833
xIMG_7751

Kuvia joissa olen itse, otan harvoin itse. Omistan kyllä jalustan ja kaukosäätimen joilla joskus otan kuvia itse itsestäni, mutta se tuntuu jotenkin hölmöltä. Enkä voisi kuvitellakaan kantavani jalustaa ulos ihmisten ilmoille kuvatakseni itseäni, nolottaisi ihan liikaa sellainen. Mua nolottaa yleensä muutenkin kuvata paikoissa missä on paljon muita ihmisiä tai ihmisiä ylipäätään. Ja välillä rupeaa oikeasti ahdistamaan kun jengi jää tuijottamaan, että mitäs tässä oikein kuvataan. Suurin osa ystävistäni ei myöskään kameroista kovin välitä, enkä jotenkin kehtaa heitäkään pyytää kuvaamaan itseäni, tuntuisi jotenkin typerältä kesken kahvittelun kysyä, että voidaanko mennää kuvaamaan mua. Useimmiten tämä kuvaustehtävä siis lankeaa poikaystävälleni ja näin se on kyllä ollut niin kauan kuin muistan.Syynä varmaan se, että poikaystävän kanssa tulee vietettyä eniten aikaa ja osaan olla luonnollisemmin kuvattavanakin kun tyyppi on eniveis nähny mut ties minkä näköisenä. Poikaystävä myös joutuu kuuntelemaan mun blogijorinoita ja tietää toivottavasti edes jollain tasolla miten paljon tykkään tehdä tätä ja miten tärkeä osa sen kuvausapu on. 

xIMG_7721
xIMG_7745

Käytännössä asia ei mene kuitenkaan yleensä ihan niin vaivattomasti kuin voisi kuvitella. Tilanne lähtee yleensä siitä, että kun ollaan lähdössä jonnekin ilmoitan ääneen kuinka aion ottaa kameran mukaan ja poikaystävä on tässä vaiheessa jo sillee "älä ota sitä, aina sulla on kamera, mikset voi ikinä lähtee mihinkään ilman sitä, emmä jaksa tänään kuvailla jne" vaikka oikeasti kannan kameraa murto-osan siitä ajasta mukana kun tehdään jotain. Otan kameran yleensä poikkeuksetta mukaan poikaystävän rutinoista huolimatta jos olen niin aikonutkin tehdä. Joskus Jani itse ehdottaa kameran mukaan ottamista ja välillä pakkaa kamerakamatkin mukaan mun huudellessa ohjeita samalla kun itse vaikka vaihdan vaatteita tai laitan naamaa.

xIMG_7806
xIMG_7779

Joskus mulla on joku visio missä haluan käydä kuvailemassa, mutta useimmiten se tulee vasta matkan varrella kun lähdetään vaan ajelemaan johonkin. Tästäkin on saatu monta riitaa aikaiseksi kun Jani ei kestä sitä, että muutan suunnitelmia viime hetkellä kun keksinkin jonkun kuvauspaikan joka ei satu olemaan meidän reitillä. Meillä on tosi monta sellaista vakiopaikkaa missä käydään päivittäin hakemassa kahvia, jäätelöä, syömässä ja kuvailemassa, ilman autoa tosin blogin kuvat eivät varmasti olisi näin monipuolisia.

xIMG_7816
xIMG_7793

Sitten päästäänkin sinne kuvauspaikalle tai pysähdytään johonkin ottamaan kuvia ja alkaa se säätö. Kuvaan AINA täysin manuaalilla ja Jani ei ole ihan vielä perillä kaikista eri asetuksista, tästä syystä säädän ensin ite kaikki asetukset kohdillee ja sitten pyydän Jania seisomaan siihen kohtaan missä haluan itse seistä. Tässä vaiheessa jo Jani rupeaa yleensä valittamaan ettei halua olla kuvissa, tekee jotain megaurpoa tai menee seisomaan väärään paikkaan. Ja mä aina huutelen, että tää on vaan testikuva että ei oo paha. Yleensä sellasen 5-10 min säädön jälkeen saan otettua Janista sellaisen kuvan jollaisen itsestäni haluan malliksi sille, että se osaa ottaa oikeanlaisen. Tähän kohtaan se kommentoi itse, että spedeilee juuri siksi etten voisi julkaista niitä kuvia siitä täällä.

xIMG_7841
xIMG_7768

Sitten alkaakin se paras osuus, Jani ottaa kameran käteen ja ensimmäisenä se sanoo ihan aina että ei tästä saa tällästä kuvaa. Mä sanon tässä vaiheessa, että paina nyt vaan sitä nappia niin katotaa millanen tuli ja sitten voidaan korjata mikä on huonosti. Sitten alkaa kinastelu siitä että mä en ole kertonut millaisen kuvan haluan ja mä yritän sanoa että sellainen samanlainen kuin se mallikuva. Jani säätää ja sekoilee yleensä niin paljon, että se saa viidessä minuutissa otettua yhden kuvan, johon mä sitten turhaudun ja sanon että ota nyt pari niitä kuvia. Sitten se rupeaa vittuilemaan mulle ja ottaa sarjana joku 10 kuvaa jotka on kaikki epätarkkoja tai kohdistettu johonki läheiseen kakkakasaan. Sitten aloitetaankin taas alusta ja tarkennan ohjeita, jotka on joka kerta muotoa pysty- vai vaakakuva ja mistä kohtaa rajataan sekä perus älä katkaise päätä, käsiä tai jalkoja. Lopulta homma rupeaa kuitenkin yleensä sujumaan ja kuvatkin näyttävät ihan hyviltä. Vai mitäs tykkäätte tämän postauksen kuvista? Ihan päteviä eikö?

xIMG_7846
xIMG_7828

Kuvailujen jälkeen käyn aina itse kaikki kuvat läpi, rajailen niitä uudestaan, muokkaan vähän värejä ja välillä saa tarkennustakin hieman muutella. Näyttelen välille Janillekin, että kato tästähän tuli tosi hyvä, mutta yleensä se katsoo ne vasta postattuina täältä blogista. Jani on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut lämpeemään näille kuvausjutuille ja osa linsseistäkin on sen ostamia, se myös kyselee nykyään paljon enemmän näistä kaikista kameroihin liittyvistä jutuista ja kaikkea että miten vaikka aukko vaikuttaa ja mistä sitä säädetään jne. Se osaa itse vaihtaa jo oikein tarkennuspisteenkin, mutta käsin tarkennuksesta ei voida kyllä edes haaveilla haha. Se myös alkaa viimein näin vuoden harjoittelun jälkeen suunnilleen tietämään minkälaisista kuvista mä tykkään eikä valitakaan kuvaamisesta enää joka kerta. Ja kyllä sekin oli fiiliksissä näistä Canonin lainoista mitä saan.

xIMG_7749

Tässä vielä viimeisenä kuva siitä millaisia kuvia blogissani olisi jos Jani saisi vapaat kädet niiden ottamiseen, tarkennus tisseissä tai pyllyssä. Naama, jalat ja kädet rajattuina ulos kuvasta. Tästä kyseisestä kuvasta vielä tuli ihan kiva, mutta yleensä ne eivät ole näin onnistuneita. Kehitystä on kuitenkin havaittavissa ja kuvien onnistumisprosenttikin on vahvassa nousussa. Vielä kun saisi suostuteltua tuon kundin joskus itsekin kuviin niin voisin palkita itseni mitallilla hyvästä työstä, mutta ei ole vissiin ihan heti tapahtumassa. Onhan se nyt fakta, että tämän blogin kuvista iso kiitos kuuluu Janille vaikka en sitä joka postauksessa mainitsekaan.

Kiitos Jani

siitä ettei blogini ole pelkkää Tonia ja kenkiä vaan lukijat saavat nähdä välillä meikän asuja ja naamaakin.