PÄIVÄ KUVINA

Mun koko blogihistorian ajan on toivottu päivä kuvina postausta. Nyt se on tässä ja siitä selviää myös syy siihen miksi niitä ei ole ollut, en yksinkertaisesti muista kuvata mitä syön tai muutenkaan mitä teen koko ajan. Näitä kuvia en tosin ottanut sillä ajatuksella, että tekisin päiväni kuvina postauksen, mutta tajusin jossain vaiheessa, että olen melkein koko päivästä räpsinyt kuvia joten tässä tulee. Syy siihen, että kamera oli kädessä koko päivän on se, että sain pari päivää sitten mailia jossa kyseltiin haluaisinko mukaan Canonin bloggariporukkaan ja sen johdosta mulle tuotiinkin kotiovelle Canon 5D mark III testiin toissapäivänä. Yritän hillitä itseäni ja totean tyynesti vain että IHAN SAIRAAN SIISTIÄ, EN KESTÄ!!!!!!! Että sellasta, nyt sitten aion kuvailla seuraavat 3 viikkoa ihan koko ajan eli jos joku haluaa uusia profiilikuvia faceen, asukuvia, ylioppilaskuvia tai ihan mitä vaan niin pistäkään viestiä. Mutta jes takaisin aiheeseen eli siihen eiliseen päivään.

x1Q9C8836

Heräsin joskus ysin aikoihin ja oikeasti nappasin ekana Tonin kainaloon ja köllittiin sängyssä ainakin puoli tuntia. Kun ei jaksettu enää makoilla noustiin ylös ja päästin ihan ekana Tonin pihalle pissalle. Jäin sitten itsekin hetkeksi istuskelemaan siihen terassille aurinkoon.

x1Q9C8847

Testailin kameraa ja vieressä oleva voikukka joutui uhriksi, tästä voi huomata miten paljon mua laiskotti aamulla hahah. Istuin vaan tossa terassilla ja neppailin voikukkia hajalle.

x1Q9C8857

Harmittelin taivaalla näkyviä pilviä, koska haluisin että mun jalat olisi vieläkin ruskeemmat. Vaikka ne alkaakin näyttää jo ihan hyviltä, kävin tekemässä leipiä aamiaiseksi, join kahvia ja otin juotavan jugurtin terassille.

x1Q9C8879

Toni oli ehtiä nauttia jo sen verran pitkään auringosta pihalla, että pääti ottaa viilennyspulahduksen altaaseen. Hommattiin sille tollanen lasten uima-allas missä se voi käydä välillä kahlaamassa ja hyvin toimii. Tonin ilme kertoo varmaan ihan tarpeeksi siitä miten fiiliksissä se oli.

x1Q9C8884

Pakkohan se itsekin oli ottaa vähän aurinkoa lisää kun pilvet väistyivät. Kuuntelin musaa ja rupesin jossain vaiheessa katsomaan salkkareita puhelimesta.

x1Q9C8888

Tuli lisää pilviä ja menin sisään tekemään koneella postauksia (huomenna tulis se mitä tein). Ja tottakai heti kun pääsin vauhtiin aurinko rupesi taas paistamaan.

x1Q9C8916

Toni katsoi mua tollee mitä perkelettä sä täällä sisällä istut, ulos heti. Ja ootteli Jania, joka tulikin sekunti tämän kuvan jälkeen kotiin.

xx1Q9C8981

Jani kävi suihkussa ja me pakattiin kamat sekä Toni autoon ja lähdettiin kruisailemaan ajatuksena jonkun safkan saaminen.

x1Q9C8994

Mulle iski matkalla ihan hirvee pakkomielle saada taas frozen youghurttia ja mentiinkin sitten Töölön Yobotin kautta. Otin vaan pienen annoksen, mutta se riitti sammuttamaan makean nälän. Oon ihan koukussa noihin, oon käyny kaikki tässä keskustan huudeilla olevat paikat läpi ja toi Yobot on mun lemppari. Siellä saa itse ottaa just niin paljon tai vähän kun haluaa ja perus maun lisäksi siellä on viikoittain vaihtuva maku joka eilen oli mango. Kaikkia noita extroja saa myös lapata niin paljon kuin haluaa ja vaihtoehtoja on mukavasti.

x1Q9C9006

Siitä sitten Töölön kiinalaisesta safkaa messiin ja rajiksen lähistölle rannalla safkailemaan. Tää on nyt niinku se safkakuva, innostuin jonkun hylkäämästä kokispullosta vähän enemmän kuin ruuan kuvaamisesta. Mikä on sinänsä koomista että mä en ole ikinä juonut limuja enkä varmasti tule ikinä juomaankaan.

x1Q9C9019

Toni katseli autossa, että hei nyt oikeesti haluun jo rajikseen.

x1Q9C9051

Ja sitten mentiin, rajiksessa (rajasaari) oli ihan sikana porukkaa ja paikalta löytyi yksi ranskiskin sekä ihana staffi jonka kanssa Toni taisteli kepistä.

x1Q9C9074

Kaiken riehumisen jälkeen meillä oli yksi täysin uitettu, kuolattu ja hiekoitettu koira. Onneksi Jeepissä oli pyyhe mukana.

x1Q9C9103

Rajiksessa oli niin hirvee mayhemi päällä ettei sieltä oikein ehtinyt ottaa kuviakaan niin päätettiin jatkaa matkaa naapuriin eli seurasaareen. Jani ei ole koskaan käynyt seurasaaressa ja oon ihan ihmeissäni siitä vieläkin miten on mahdollista.

x1Q9C9117

Fiiliksissä kamerasta, kesästä ja kesälomasta. Oltiin vähän myöhään liikenteessä ja pitääkin tehdä uusi trippi joku päivä niin, että pakkaa oikein eväät mukaan.

x1Q9C9167

Käytiin vaan siinä sivusaarella kiviaikasessa kylässä kiertämässä ja istuskeltiin siinä sillalla hetki. Käytiin siinä seurasaaren juurella, mutta aurinkokin rupesi jo laskemaan niin ei viittitty lähteä pidemmälle.

x1Q9C9168

Matka siis jatkui kotiinpäin.

x1Q9C9142

Ja siinä vaiheessa kamerakin meni lepäämään, me käytiin Tonin kanssa käppäilemässä pieni iltalenkki jota tää kuva saa pimeydessään demonstroida ja tässä mä nyt kirjoittelen tätä postausta teille. Nyt kuitenkin painun nukkumaan ja ajastan tän tulemaan torstaina aamupäivästä.