INCREDIBLE INDIA

xIMG_5864

Minä ja Anni 8 vuotta sitten. Mitäs tykkäätte pitäiskö ottaa läväri takas? Meille tehtiin Delhissä jo tollaset siistit hennatatskat, jotka ei sitten lähteny koko reissun aikana mihinkään ja sitten kun ne suomessa lähti niin niistä jäi rusketusrajat käsiin, mutta ne oli siistit.

Tätä on usein toivottu ja olen varmaan yhtä useasti aikonut tämän tehdäkin, joten eiköhän nyt jo ole tämän postauksen aika. Täytin 18 vuotta 8 vuotta sitten ja saatiin silloin yhden mun parhaan ystävän Annin kanssa päähänpisto lähteä Intiaan. Tämä päätös syntyi yhdessä yössä ja seuraavana aamuna juostiin jo ostamaan lippuja hulluilta päiviltä. Suorat lennot Delhiin maksoivat tuolloin muistaakseni 399 euroa. Tarkoituksena oli alunperin lähteä reissuun jo jouluna, mutta kaikki paikat olivat varattuja joten reissun lähtöpäiväksi valikoituikin tammikuun alku. Suunniteltiin reilun kuukauden mittaista reissua ja tarkoituksena oli puolet ajasta viettää Nepalissa. Lähdettiin matkaan aika takki auki eikä vaivauduttu edes varaamaan ensimmäiseksi yöksi majoitusta, haluttiin myös reissata vähän fiiliksen mukaan ja meillä olikin koko reissun aikana tasan yksi paikka missä piti olla tietyn ajan sisällä. Suunnitelmamme oli siis muotoa lennetään Delhiin siitä junalla häihin Bangaloreen, sieltä bussilla kohti Goaa, Mumbai, Varanasi, Nepali ja takas Delhiin pohjoisen kautta morottaen Dalai Lamaa. Itse lähdin tyhjällä rinkalla ja Anni taas oli pakannut kahden edestä tyyliin kaiken kyypakkauksista lähtien ja jaettiinkin sitten vähän kamoja mun rinkkaan matkalla.

xIMG_5748

Apinat joille syötettiin banaaneita. Noi oli niin siistejä ja ne siis tosiaan hengaili ihan vapaina tuolla Delhissä.

intia4

Meidän symppis kuski Agrassa joka kuljetti koko päivän meitä ympäriinsä ja vei meidät salareittiä Taj Mahalin taakse. Oikealla Manthanilainen pikkutyttö.

xIMG_5925

Taj Mahal oli jonkinsortin remontissa ja tuolla noi intialaiset naputteli vasaroilla kiviä ja kaivoi lapioilla maata aasin selkään.

intia

Meidän ekan huoneen ikkunasta näkyi Intialaisten sähköratkaisuja, jengi oli vaan itse liittäny tonne omat kaapelinsa ja vetäny kämppään. Oikealla perus katunäkymää Delhistä.

Delhissä vietettiin ensimmäiset 4 päivää ja tutustuttiin yhteen Intialaiseen joka kuljettikin meitä ympäriinsä kaikille mahdollisille nähtävyyksille ja vei meidät jopa ostamaan Intialaisia vaatteita sekä Sarit häitä varten. Oltiin aluksi tietysti super skeptisiä siitä yritetäänkö meitä kusettaa ja kaikki kamat pölliä, mutta huolestuttin ihan turhaa. Lopulta lähtiessämme Delhistä koitimme vielä antaa rahaa kiitokseksi, mutta Intialainen ystävämme kieltäytyi ottamasta niitä vastaan. Intialaiset ovat oikeasti todella ystävällisiä ja avuliaita eikä meidän kohdalle ainakaan sattunut mitään huijauksia tai varkaita. Kauhun hetkiä koettiin kyllä liikenteessä, joka tuntui aivan sekopäiseltä Suomen jälkeen. Kuskimme jättivät röökeistä jämiään toisilleen ja vaihtoivat niitä 80km/h nopeuksissa ajaen rinnakkain. Tankatessa meidät heitettiin aina pois kyydistä paikallisten sääntöjen takia ja valoissa joku yritti aina tulla myymään jotain. Asuimme sattumalta erittäin vilkkaalla Delhin travellerien suosimalla kadulla ja astuinpa siinä kerran lehmän kakkaankin, joka kuulemma Intiassa on vahingossa tapahtuessaan hyvän onnen enne. Naurettiin myös kuollaksemme kun pyöräriksan kyydissä matkatessa joku ohikulkija huusi "beautiful lesbians" meille luulleen ilmeisesti lauseen tarkoituksen olevan jotain ihan muuta ja saatiin vähintään 10 kertaa päivässä vastata kysymykseen sattuuko lävistys, koska molemmilla roikkui jonkinmoinen läväri huulessa noihin aikoihin. Päästiin näkemään apinoita ja syötettiinkin niille banaaneja sekä juotiin päivittäin joku tuhat kupillista Chaita. Ostettiin sanakirjakin ja opettelin lähikuppilan pitäjän avustuksella jonkun verran Hindiä, josta ei kyllä sitten etelässä ollut enää mitään hyötyä kun kieli ei ollutkaan enää sama.

xIMG_5947

Taj Mahal takaapäin, ei ole ihan niin upea kuin edestä, mutta parempi kuin ei mikään. Enkä usko että kovin moni on nähnyt tota takaapäin, joten ollaan koettu jotain erilaista.

intia5

Tässä ainoa kuva meidän junavaunusta missä oli tarkotus nukkua. Mulla ei ollut edes makuupussia, että olis tullu varmaan suhteellisen tuskaiset 3 päivää tuolla nukkuessa. Ton lisäksi tuolla vilisi sellasia varmaan viiden sentin mittasia torakoita ja asemat oli täynnä niin isoja rottia että ne pystyis syömään helposti pienen koiran. Oikealla mä mun hääasussa. Ostettiin siis molemmat sarit häitä varten ja sari on usean metrin mittainen kangas joka kiedotaan päälle, sitä ei yleensä kiinnitetä mitenkään vaan se pitää osata kietoa niin taidokkaasti ettei se putoa päältä. Alla käytetään usein tollasta lyhyt hihaista tiukkaa napapaitaa joka peittää tissit, sitten vaan enää bindi otsaan ja menoksi.

xIMG_5979

Matkalla Agrasta takaisin Delhiin. Noi bussit oli ihan super mukavia kunhan pääsee eteen istumaan, penkit oli mukavia ja kun ikkunat on koko ajan auki niin on mukavan viileetä. Takapenkki on vihoviimeinen paikka missä kannattaa istua, koska sen jälkeen ei pysty istumaan tai kävelemään sen verran kuoppasta meno on. Testattiin yhdessä tyhjemmässä bussissa ja mä löin melkein pään kattoon kun penkki heitti mut ilmaan. Intialaiset myös tunkee todella ahtaisiin tiloihin ja kun istuttiin Manthanin bussissa kahden istuttavalla paikalla kahden rinkan kanssa niin joku Intialainen tunki väkisin siihen meidän viereen istumaan niin että oltiin kaikki jalat suussa koko matka. Parasta oli kuitenkin se, että kun sille selvisi meidän kotimaa niin herra kaivoi vanhan nokialaisensa ja näytti meille tunnin ajan kuvia omasta huonekalukaupastaan hokien ääneen koko ajan nokia finland, finland nokia ja osotellen meitä hahaha.

intia8

Lapsia Mathanissa.

Olin tuolloin töissä mäkkärissä ja työkaverini oli Intialainen, siinä sitten reissusta puhuessa selvisi, että hän oli menossa naimisiin samaan aikaan Intiassa kuin meidän reissumme oli ja hän kutsui meidät häihinsä. Alunperin hän ilmoitti meille, että häät ovat Bangaloressa jonne ostettiin etukäteen netistä junaliput. Delhi - Bangalore kestää junalla reilut 3 päivää, mutta saimme Intiassa tietää että häät eivät olekaan Bangaloressa vaan Hyderabadissa joka on 600km päässä Bangaloresta. Ajateltiin ensin, että jäädään pois junasta sitten Hyderabadissa, mutta meille kerrottiin ettei juna ole menossa sieltä päinkään. Oltiin tultu junaan täysin väräästä päästä ja kuljettiin sellaiset 30 junavaunua läpi kunnes pääsimme paikoilleimme jotka joku oli vienyt. Yritettiin siellä sitten selvittää junareittiä, paikkojamme, safkamahiksia sun muuta yleistä. Jostain syystä varaamamme paikatkaan eivät olleet netistä varaamamme makuuvaunun mukaiset vaan avovaunussa olevat makuulaverit, joita oli kolmessa kerroksessa. Lopulta panikointi ja sekoilu junassa johti siihen, että Intialaiset vartijat ohjasivat meidät aseiden kanssa ulos junasta "oman turvallisuutemme takia". Tässä vaiheessa olimme Agrassa keskellä yötä ja tajuttiin ettei tulla ehtimään häihin ellei lennetä sinne. Nukuttiin yön yli ja ajateltiin katsoa seuraavana päivänä Agran nähtävyydet ja katsoa millä päästään takaisin Delhiin. Agrassa satuttiin olemaan maanantaina jolloin kuuluisa Taj Mahal oli suljettu, päästiin siis ihailemaan sitä vain takaapäin, jonka jälkeen jatkettiin bussilla takaisin Delhiin. Delhistä napattiin lento Hyderabadiin ja siellä selvisi etteivät häät ole sielläkään vaan oikeastaan Manthanissa, jonne kestää bussilla reilu 5 tuntia. Intialaisten mielestä nämä välimatkat olivat niin pieniä, että oli helpompi vain ilmoittaa häiden olevan Bangaloressa, koska se on lähin suurkaupunki.

xIMG_6198

Manthani ja Intian neljänneksi pyhin joki (kuulemma), jossa oli krokotiileja ja siksi ei saatu uida.

intia6

Hääpari ensimmäinen hääpäivän lopussa. Avioliitto oli tosiaan sovittu ja hääpari näkikin toisensa ensimmäistä kertaa vasta pari päivää ennen varsinaisia häämenoja. Juttelin kuitenkin työkaverini kanssa asiasta ja hän oli sataprosenttisen varma, että hänen perheensä olisi valinnut hänelle täydellisen vaimon eikä epäillyt hetkeäkään etteikö vaimo olisi hänen elämänsä rakkaus. Ainakin he ovat vieläkin yhdessä, onnellisia ja pienen pojan vanhempia. Oikealla näkyy miten meidän piti pukeutua Mathanissa koko ajan, ei ollut kuulemma soveliasta näyttää yhtään jalkoja tai käsiä, koska se olisi ollut kylän miehille kiusausta. 40 astetta lämmintä ja koko ajan pitkähihasissa kulkeminen teki tosin vähän tiukkaa välillä.

xIMG_5995

Intialaisissa häissä heitellään ja puhallellaan todella paljon kaikkea ja milloin on ilmassa höyheniä, milloin kukkia, sitten riisiä ja ties mitä muuta.

intia2

Tätä riisisettiä jatkui melkein puolen tunnin ajan niin, että tuo kori jossa sulho istuu oli lähes täynnä riisiä.

xIMG_6239

Illalla tehdään hääseurueen kunniakulkue jossa hääpari kulkee autossa kotikaupunkinsa/kylänsä ympäri kun juhlavieraat ampuvat ilotulitteita ja tanssivat niiden ympärillä orkesterin soittaessa. Älyttömintä oli että meininki oli oikeasti ihan kuin Bollywoodleffasta. Käveltiin aina joku 5 metriä ja sitten taas bileet pystyyn, miehet tanssi ja naiset seisoskeli reunalla ringissä. Meidät pyydettiin mukaan tanssimaan ja vedettiinkin Annin kanssa sellaisia todella kliseisiä Intiahenkisiä tanssimuuveja. Saatiin ihan älyttömästi kehuja, että ollaan törkeän hyviä tanssimaan ja meitä vaan nauratti koko ajan. Tää oli kokemuksena sellanen, että luulisin nähneeni jotain ihan levottoman epätodellista unta ellei meillä olisi kuvia ja kahden ihmisen muistot todisteena illasta.

Manthani oli niin pieni kylä ettei sieltä oikein saanut vettä ja ruokakin oli kyläläisten itsensä viljelemää ja tekemää todellista Intialaista safkaa, millä ei ole mitään tekemistä suomessa ravintoloissa myytävän sapuskan kanssa. Häät olivat todella erilaiset kuin länsimaissa ja aika upea kokemus, paikallinen kylän vanhin nainen auttoi meitä pukemaan Sarit oikeaoppisesti ja pääsimme myös mukaan tanssimaan illan kunniakierroksella vaikka yleensä naiset eivät pääse tanssimaan, koska se on miesten homma. Kylässä oli ihmisiä, jotka eivät olleet nähneet valkoihoisia ihmisiä koskaan ennen ja suurimmalla osalla ei ollut minkäänlaista kielitaitoja. Lapset olivat kuitenkin ehdottomasti suloisimpia, he olivat ujoudesta huolimatta niin välittömiä ja kiinnostuneita meistä. Jos he halusivat koskea vaaleaa tukkaa niin he koskivat ja tulviat syliin istumaan turhia kyselemättä, yhteinen kielikin löytyi lopulta eleistä. Vaikka meillä olikin mahtavaa niin loppupeleissä puhtaan veden puute, ämpärillä peseytyminen ja se että jouduimme koko ajan käyttämään pitkähihaisia paitoja ja pitkiä housuja reilun 40 asteen kuumuudessa, ihan liian tulisen ruuan lisäksi pakotti meidät jatkamaan matkaa. Matkalla pois päästiin ensimmäistä kertaa ratsastamaan kameleilla ja autokyydillä pääsimme takaisin Hyderabadiin asti, josta otettiinkin bussi kohti Goan rantoja. Matka taisi kestää jonkun päivän ja vaihdettiin bussia useita kertoja matkalla, jossain syrjäseuduilla.

xIMG_6358

Bussin ikkunasta kuvaa kun viiletettiin autiomaan halki, jonka jälkeen mentiin viidakon läpi rannikolle.

intia9

Vasemmalla kameli jolla mekin päästiin ratsastamaan, siitä tosin ei ole ainuttakaan kuvaa ja heilui niin paljon, että luulin putoavani koko ajan. En pystyisi ikinä matkaamaan kamelilla mihinkään tuntia pidempään, mutta oli hauska kokeilla kuitenkin. Oikean puoleinen herra taas oli jossain syrjäseudun bussipysäkillä ja osotteli mua sekä kameraa sillee ota musta kuva tyyliin, no minähän otin kun niin hienosti poseerattiinkin. 

xIMG_5753

Apinoita lisää, haluisin kotiin sellasen pikkuapinan. Miten siisti semmonen oikeesti olis.

intia10

Bussin ikkunasta lisää autiomaata ja mun elämäni ensimmäinen norsu! Oltais päästy jollekkin elefanttisafarille, mutta ei saatu aikaiseksi. Oli kuitenkin ihan älytöntä päästä koskemaan noin isoa eläintä. Sen iho tuntu ihan hullun paksulta ja ihokarvat oli melkein kuin piikkejä. 

Goalla majoituttiin neljä ensimmäistä yötä kaikki eri paikoissa ja lopulta päädyttiin Vagatorille unelmien bungaloviin. Tutustuttiin ruotsalaisiin, juhlittiin, uitiin, nautittiin auringosta, otettiin tatuoinnit ja vuokrattiin skootterikin. Näin elämäni ensimmäistä kertaa norsun ja pääsin jopa koskemaan sitä. Ajeltiin monta päivää todella kyseenalaisessa kunnossa olevilla teillä kunnes yksi liian tiukka mutka ja liika hiekka tiellä koitui meikäläisen kohtaloksi. Kaaduin todella pahasti skootterilla ja otin monen metrin liu'un jalka skootterin ja asfaltin välissä niin, että oikean jalan iho sekä polvi oli enää muisto vaan. En ensin tuntenut jalkaani kun makasin keskellä vilkasta risteystä ja olin ihan varma, että se oli irronut kokonaan. Ympärille kerääntyi ihmisiä ja Anni vakuutti mulle että mun jalka on edelleen paikallan, mutta näyttää vähän pahalta. Joku tarjoutui viemään meidät sairaalaan jossa mun oikea jalka ja käsi kuvattiin. Jalka oli kuitenkin niin pahassa jamassa ja vuoti koko ajan niin paljon, että sairaalassa päätettiin polttaa haava umpeen. Ja kyllä sattui enemmän kuin mikään ikinä koskaan. En edes tiedä kauan vietin sairaalassa tai mitä kaikkea siellä tehtiin, koska olin jollain tasolla kai shokissa. Ainoa asia jonka muistan kunnolla oli se hetki kun Anni oli siinä mun sairaalavuoteen vieressä ja alettiin jostain syystä miettimään kumpi maksoi meidän pitsat jotka oltiin syöty hetkeä ennen onnettomuutta ja molemmat oli luullu toisen maksaneen se ja revettiin ihan hervottomaan nauruun kun tajuttiin, että otettiin vahingossa juoksupitsa. Noin muuten Annilla on varmasti paremmat muistikuvat näistä hetkistä ja näitä seuraavista päivistä. Sen verran kuitenkin muistan, että en saanut kipulääkkeitä tai keppejä, koska meiltä puuttui 5 dollaria sairaalalaskusta. Intialaiset myös hokivat mulle vain "no broken bones" koko ajan samalla kun yritin selittää etten pysty kävelemään, että nyt on polvessa jotain pahasti vialla. Siitä sitten alkoihin lähes viiden päivän piina vakuutusyhtiön kanssa puhelimessa päivystämisen muodossa, samalla kun makasin bungalovissa kykenemättä liikkumaan moneen päivään ollenkaan hajonneen jalan kanssa joka osoitti kuumottavia tulehtumisen merkkejä.

xIMG_6406

Vihdoin Goa ja koko reissun ensimmäiset mahikset päästä uimaan, vedinkin sitten niin tyylikkäästi aurinkovoiteiden kanssa, että illalla multa lähti nahka melkein koko selästä palamisen seurauksena. Syykin selvisi kun aurinkorasvan kyljestä ei löytynytkään tekstiä vedenpitävä.

xIMG_6535

Meidän rantaportaat joita pitkin päästiin takas bungaloville. Tässä mulla onkin ranteissa jo tatskatkin. Tatuointitarinahan menee näin: Oltiin Goan kukkulalla jossain kartanobileissä missä sisäänpääsyn jälkeen (n. 15 dollaria) kaikki sisällä oli ilmaista. Oltiin sitten astetta enemmän humalassa kuin muut juhlavieraat ja kaikeksi onneksemme meitä vastaan konttasi portaissa pari ruotsalaista. Pari päivää hengattiin porukalla ja joku viiden hengen porukasta sai yön pikkutunneilla älynväläyksen, että kaikkien pitää ottaa tatuointi. Seuraavana päivänä sitten marssittiin kaikki vuorotellen tatuoitavaksi. Mun vuoro oli viimeisenä ja mun tatuoinnin piirsi 9 vuotias intialaispoika, kyyhkyt molempiin ranteisiin (näyttää lähinnä lentokaloilta) vapauden merkiksi. Jostain syystä sähköt katkesi tatuoimisen aikana joku 3 kertaa ja lopulta se sama poika polki sellaista sähköpyörää, että tatuointikone sai virtaa hahahahah. Tatuoinneistahan nyt tuli vähän sinnepäin, mutta tämän tarinan ja muistojen vuoksi en voisi kuvitellakaan koskaan peittäväni niitä. 

xIMG_6479

Tämä oli meidän näkymä kun astui ovesta ulos. Kyllä kelpasi ja parasta tuolla oli se, että öisin meren kohina kuului sisälle niin, että välillä pystyi kuvittelemaan nukkuvansa meressä kelluen.

intia7

Rantabeibe onnettomuutta edeltävänä päivänä ja nämä ovatkin viimeisiä kuvia mitä muistikortilta löytyi mun reissun osalta. Oikeassa kuvassa näkyvä hame oli myös mulla päällä onnettomuushetkellä ja siitä ei kyllä paljoa suojaksi ollut, se myös oli riekaleina ja veressä, joten se päätyi suomessa roskiin.

Loppu hyvin kaikki hyvin viiden päivän odottelun jälkeen ja useiden tuntien vakuutusyhtiöpuheluiden tuottamatta tulosta, ostin itse lennot Goalta Delhiin, koska todettiin että jatkuvasti märkivän jalan takia mun on pakko päästä pois sieltä helteistä. Viikon ainoa suora lento Helsinkiin oli myös seuraavana päivänä ja mun oli ihan pakko päästä siihen koneeseen. Vakuutusyhtiö ei olisi halunnut mun lentävän ollenkaan, koska ison avohaavan kanssa lentäessä on todella suuri riski saada veritulppa. Lähtö tapahtui kuitenkin niin äkkiä keskellä yötä, ettei ehditty palauttaa meidän skootteria, joten majapaikkamme omistaja vakuutti vievänsä skootterin takaisin heti seuraavana päivänä että meidän ei tarvitse siitä stressata. Pari vuotta reissun jälkeen tämä omistaja tuli facebookkiin ja kysyinkin häneltä, että veihän hän varmasti skootterin takaisin ja eikai siitä tullut mitään ongelmia ja hän ilmoitti, että ei todellakaan vienyt vaan myi sen on ja oli ostanut radion, jotenkin niin tyypillistä Intiaa hahah. Mutta takaisin reissuun eli Delhiin päästyäni saatiin asiat rullaamaan vähän paremmin eteenpäin ja koska olin jo lentänyt sinne sain luvan tulla kotiin. Jalka oli paketoitu kokonaan suoraksi hajonneen ja jumittuneen polven vuoksi ja liikuinkin pelkästään pyörätuolilla enkä olisi mahtunut turistiluokassa istumaan ollenkaan, näin ollen vakuutusyhtiö ostikin mulle paikan bisnesluokasta. Helsinki-Vantaalle oli alunperin tulossa ambulanssi hakemaan mua, mutta halusin itse mennä isän viemänä sairaalaan. Muistan ikuisesti lääkärin kommentin hänen avatessaan jalan siteet kun hän silmät suurina kysyi että "mitä helvettiä sun jalalle on tehty?", se jouduttiin leikkaamaan kokonaan auki uudestaan, poistamaan sisällä jalassa olevia kiviä ja hiekkaa, sekä kuollutta ihoa, polvilumpio ei myöskään ollut ihan kohdillaan ja nivelsiteet olivat pahasti revähtäneet, mutta kaikeksi onneksi mitään vakavampaa ei ollut käynyt. Selvisin siis todella säikähdyksellä, parin kuukauden kepeillä kävelyllä ja saikulla. Lääkäri tosin myös sanoi, että jos olisin tullut viikon myöhemmin niin ei välttämättä olisi ollut kovinkaan paljon pelastettavaa enää, niin pahaa epähygieeniset olot ja kuumuus tekevät suurelle avohaavalle.

xIMG_6495

Lehmiä oli kaikkialla. Siis ihan oikeesti kaikkialla ja niitä ei siis saa häiritä mitenkään. Niiden pitää antaa vain olla.

intia3

Nämä ovat Annin kuvia siltä ajalta kun meikä oli jo kotona. Vasemmalla perus Delhiä, kadulla lehmiä liikenteen seassa ja talot vähän miten sattuu. Oikealla taas kuva liikenteestä.

xIMG_6484

Meidän bungalovi, jossa vietin tosiaan vähän turhankin kauan putkeen sitten lopuksi. 

xIMG_6546

Ikkunasta kuva kun istun meidän terassilla, meikä <3 Intia.

Mites Annin kävi? Hän jatkoi kaikkien kannustamana matkaa Nepaliin yksin kun oli ensin tullut saattajanani Delhiin. Itselleni jäi hullu kaipuu Intiaan ja tahto päästä tekemään reissu joskus loppuun, Nepaliin haluaisin todella paljon se kun oli muutenkin matkan odotetuin paikka. Tämä oli muutenkin tälläinen tiivistetty kertomus meidän matkasta, eikä yhteen postaukseen mitenkään mahtuisikaan kaikki ne jutut mitä nähtiin ja koettiin. Toivottavasti tästä nyt kuitenkin joku sai jotain irti ja suosittelen kyllä Intiaan matkustamista, sinne mennessä täytyy vaan osata asennoitua oikein. Siellä ei ole yhtä puhdasta kuin täällä ja ihmiset ovat todella paljon köyhempiä kuin Suomessa köyhät koskaan, mutta se mikä Intiassa on hienoa on se että ihmiset arvostavat elämäänsä eivätkä he pidä itseään erityisen köyhinä tai maataan likaisena. Siellä osataan oikeasti olla iloisia monista sellaisista asioista mitä länsimaissa pidetään itsestään selvyyksinä.

blogi8

Kirsikkana kakun päällä vielä kuva musta kun oon juuri saapunu Helsinki-Vantaan lentokentälle ja lähdössä kohti sairaalaa, kepit ja rontgenkuvat kainalossa pyörätuolilla matkaten. Eniten mua harmittaa se, että mun expoikaystävä lainasi noi mun Intiasta saamani kepit ilman lupaa jollekkin sen kaverille joka rikkoi ne, oon ihan super katkera siitä, koska olisin ehdottomasti halunnut säilyttää ne. Tosin en usko, että kyseinen loukkaantumissetti on ihan heti unohtumassa, kaiken kaikkiaan ikimuistoinen reissu.