KESÄ TALVIPUUTARHALLA

Joku saattaa muistaa postauksen puolentoista vuoden takaa, jossa olin listannut talvipuutarhan yhdeksi lempipaikakseni Helsingissä. Tein postauksen keskellä hyistä helmikuuta ja tuolloin pieni virkistyskäynti viidakkoon tuli todella tarpeeseen. Näin kesäaikaan talvipuutarhan aukioloajat ovat lähes mahdottomat työssäkäyvälle ihmiselle, mutta onneksi pihan ruusutarha on auki joka ikinen päivä iltayhdeksään asti. Ei muuta kuin skumppa ja mansikat mukaan, romanttinen miljöö tulee puutarhan puolesta.

Nousin aamulla väärällä jalalla ja meillä meni Janin kanssa sukset ristiin heti aamusta. Pelastuksen tilanteeseen toi Aku joka tuli hakemaan salamalähettimiä, sain sen suostuteltua hengailemaan mun kanssa ja lähdettiinkin ostamaan sille salamaa verkkokaupasta. Päämäärättömän ajelun johdattamana päädyttiin talvipuutarhalle, koska Aku halusi heti testata uutta salamaa. Itse ilmotin jo aamulla että mua ei kyllä kuvata tänään, mutta kummasti siinä mieli muttui kun katselin vähän ympärilleni tuolla puutarhassa. Testailtiin siinä sitten salamaa ja 70-200 putkea ja voi huhuhu miten siistejä kuvia tuli. Noi salamat tekee vaan niin paljon. Jotenkin myös se, että lähtökohdat oli täysi nolla eikä alunperin oltu mitään kuvia edes ottamassa niin silti näistä tuli jotenkin ihan älyttömän siistejä. Vai mitä sanotte?

x_UVA0034
x_UVA0067
x_UVA0104
x_UVA0054
x_UVA0097
x_UVA0040
x_UVA0081
x_UVA0100
x_UVA0061
x_UVA0037