GRAND CANYON

Elämäni upein kokemus. Hienoin ja pysäyttävin paikka missä olen ikinä käynyt. Grand Canyon todella on henkeäsalpaava ja itse toistelin lähinnä sanoja "ei voi olla totta" ja "ihan kreisi" sydämentykytyksiltä ehtiessäni. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä paikkaa, eikä yksikään valokuva tee sille oikeutta. Olen nähnyt kuvia vaikka kuinka, mutta en koskaan ole tajunnut tämän paikan älyttömyyttä.

Vietettiin yö Grand Canyonin lähellä ja käytiin iltaisen ukkosmyrkyn lisäksi ihailemassa myös auringonnousu aamu viideltä jonka jälkeen käytiin vielä vetämässä pieni haikki kanjonin reunalla. Vielä jonain päivänä pakkaan repun, laitan vaelluskengät jalkaan ja suuntaan kanjonin pohjalle. Reissussa päätin, että se on yksi tulevaisuuden unelmistani. Ja kyllä minulla todella on lista jossa on maailman ympärysmatkasta lähtien kaikkea pientäkin kuten se, että kotona odottaisi bebe-leivos jääkaapissa sellaisena päivänä kun kaikki muu menisi huonosti. Ja että Toni oppisi joku päivä puhumaan, tälläisiä pieniä toiveita vain. Mutta niin tämä postaus on Grand Canyonista eli palataan siihen.

Olen aina luullut, että Grand Canyon on sellainen turistikohde missä on yksi aidattu kieleke minkä päälle mennään päällistelemään 600 muun turistin kanssa. Kuinka väärässä olinkaan. Kanjoni on 446 kilometriä pitkä eli käytännössä ajateltuna sama kuin Helsingistä Joensuuhun asti olisi jättiläismäinen kuoppa. Leveyttä siltä löytyy parhaimmilla 29 kilometriä. Kanjonin syvyysero on korkeimmillaan 2 kilometriä ja se onkin niin syvä, että sen eri korkeuksissa on jopa eri kasvillisuus ja ilmasto. Grand Canyonista kuulemma löytyykin kaikki Yhdysvaltojen ilmastovyöhekkeet tropiikkia lukuunottamatta. Alue on siis aivan valtava ja sinne onkin monta paikkaa mistä voit mennä kansallispuistoon sisään, autolla pääsee monissa paikoissa ihan kanjonin reunallekin, mutta joihinkin paikkoihin kulkeminen on rajoitettu puiston omiin busseihin mitkä vievät erikseen merkityille pisteille. Nämä pisteet ovat yleensä jotenkin erikoisia, esimerkiksi ulkonevia kielekkeitä jotka on aidattu, mutta muuten paikalla ei ole yhtäkään aitaa ja pisteiden välejä saa vaeltaa vapaasti halutessaan.

Kanjonin reunalla menevät polut ovat välillä todella kuumottavia kun parin metrin päässä onkin pystysuora tuhannen metrin pudotus pohjalle. Pari kertaa myös hirvitti katsoa miten uhkarohkeasti jotkut menivät ihan reunoille valokuvaamaan ja jotkut jopa istuivat täysin tyhjän päällä olevien kielekkeiden reunalla. Uskaltauduin itsekin konttaamaan kerran reunalle ja siis ihan tosissaan konttasin kuin joku pikkulapsi. Mikään ikinä ei ole pelottanut mua niin paljon ja koko kroppa ihan fyysisesti tärisi kuumotuksesta. Pakko sekin oli kuitenkin kokea kun kerran kanjonille asti oltiin tultu. Illalla taas ukkosmyrsky ja salamat pauhasivat kanjonin keskellä niin, että rupesi kyllä itseäkin hirvittämään miten lähellä pamahteli. Kokonaisuudessa ehdottomasti elämäni hienoin kokemus ja paikka johon tulen varmasti vielä palaamaan.

Kuvista suuret kiitokset Kealle ja Liisalle, sillä noita paria illan ukkosmyrskyn kuvia lukuunottamatta kaikki valokuvani Grand Canyonilta menivät matkatavaroiden mukana. Varsinkin tämä ensimmäinen Kean otos ansaitsee erikoismaininnan upeudestaan! Photaroinnit meikä. 

xIMG_7503
xIMG_7691
xIMG_0812
xIMG_0617
x_MG_1158
x_MG_1080
xIMG_0724
xIMG_7467
xIMG_0660
x_MG_1135
x_MG_1118
xIMG_0709
xIMG_0621
xIMG_7479
xIMG_0798
xIMG_7543