VIIKKI ON PARASTA

Oon aivan super fiiliksissä siitä, että asun nykyään Viikissä. Olen vanhana Töölön tyttönä ollut aina sitä mieltä, että ratikan ulottumattomiin en tule koskaan elämäni aikana muuttamaan. Ja kappas vaan nyt asunkin Viikissä mistä pääsee vain kahdella bussilla keskustaan eikä ratikoista ole tietoakaan. Loppupeleissä kuitenkin ne hyvät puolet voittavat satanolla sen että ratikat eivät kulje oven edestä. Keskustan vieressä asuessa olen aina ajatellut kaiken olevan lähellä ja sen olevan syy siihen miksen halua muuttaa kauemmaksi. Kuitenkin nyt hieman vanhempana olen todennut, että keskustan vieressä asuessakaan en ikinä edes käynyt siellä. Koiran myötä asunnon sijainnin tärkeys on myös korostunut. En voisi kuvitellakaan ulkoiluttavani Tonia betoniviidakossa vaan haluan, että voin pitää Tonia vapaana, antaa sen tassutella nurmikolla ja että koira saa merkkailla oikeita puita lyhtypylväiden sijaan.

Viikissä parasta on myös oma piha ja terassi, en osannut ennen sellaista edes kaivata, koska meillä ei tietenkään kerrostalossa sellaista koskaan ole ollut. Varsinkin kesäisin terassi on ollut kuin oma tilani missä olen saanut kuunnella musiikkia sohvalla auringosta nauttien. Ensi kesänä sohvan lisäksi pääsen nauttimaan riippumatossa makoilusta. Odotan myös innoissani milloin meidän uusi sohva saapuu ja muutenkin sitä että saa vihdoin siivottua loput roinat pois sekä kämpän kuntoon. Ympärillä oleva luonto ja ulkoilupaikat ovat ehdottomasti yksi parhaita asioita täällä ja tätä postausta kuvittavatkin ihana syksyinen lammassaari.

Kuulin myös viime viikolla Viikin asukastiloista joissa järjestetään liikunnan lisäksi erilaisia käsityökursseja ja asukkaiden käytössä onkin todella kattavat tilat kaikkeen puuhasteluun. Kuulostan varmaan ihan mummelilta, mutta olen jo jonkun aikaa fiilistellyt miten siistiä olisi oppia kutomaan kangaspuilla. Haluaisin tehdä itse omia vilttejä ja mattoja. Viikin asukastalo kiilasta löytyy tekstiilipuolelta neljät kangaspuut, ompelukoneita, saumuri, teollisuusompelukone ja kerimislaitteet. Tämän lisäksi talosta löytyy puutyöpuoli, metallityöpuoli ja siellä pystyy myös tekemään maalaus-, emali- ja lasitöitä. Ja tämän tilan käyttö on täysin ilmaista Viikin omille asukkaille. Olen ihan super fiiliksissä tästä ja varoitan jo nyt, että tulen tekemään vaikka mitä itse ja esittelemään niitä täällä. Kävin jo kudontatyöpajalla tutustumassa ja suorittamassa puutyökurssinkin. Meillä meinaan perheessä menee nämä kädentaidot verissä ja mummini ollessa pukuompelija, isäni puuseppä ja veljeni metallimies niin on vain luonnollinen jatkumo, että itsekin rupean tekemään vähän näitä kaikkia.

xIMG_4010
xIMG_3966
xIMG_3896
xIMG_3953
xIMG_3987
xIMG_3906
xIMG_3959
xIMG_3993