VKLOPPU

Huhuhuhu oli taas niin täydellinen vkloppu ettei toista. Oltiin luokkalaisten kanssa koko vkloppu Himoksella ja oli kyllä niin siistiä taas. Oon nauranu niin paljon, että mahaan sattuu ja pääsin testaamaan uutta lautaakin, joka oli juuri niin hyvä kuin olin ajatellutkin. Kelit oli ihan älyttömät ja kuvasaldoa voikin ihailla jo instagramin puolella ja toki pistän tänne blogiinkin parit kuvat. Vastailen kommentteihin huomenna koulussa (ahkera opiskelija heh) ja Janin vastaukset on vihdoin valmiit kunhan saan ne vaan jotenkin järkevästi jaoteltua. 

Piti vaan tulla vähän huutelemaan kuulumisia tänne kun tekis mieli heti muokata kuvat lumisista maisemista ja iskee näytille, mutta kyllä uni vie nyt voiton. On ollu jotenkin koko tammikuun ihan älyttömän hyvä flow. Oon aina vaan paremmalla tuulella ja jotenkin innoissani kaikesta, oon myös nähny paljon ihmisiä sekä tutustunu uusiin. Oon sellanen ihminen, että saan jotenkin hirveesti energiaa muista ja vaikka tykkäänkin makoilla himassa sohvalla Tonin kanssa niin tarviin niitä ihmisiä kuitenkin. Juttelen myös yleensä todella paljon ja mahdollisimman monen ihmisen kanssa joten tällästen sosiaalisten vkloppujen jälkeen on aina sellanen aika väsyny fiilis. Väsynyt mutta onnellinen. Palataan postauksiin tällä alkavalla viikolla!

IMG_5291
IMG_5266
DSCF2862
IMG_5269