PERUS NEW YORK

Mielestäni Nykissä on todella vahvasti kaksi erilaista puolta. Tuntuu, että valtaosa ihmisistä matkustaa sinne nähdäkseen valitettavasti vain pinnallisemman näistä. Varsinkin blogimaailmassa Nykistä näkee erittäin usein täysin identtisiä postauksia joiden sisältö on aina: Starbucksin kahvi, Victoria's Secretin ostoskassi, Times Square, huippusuunnittelijoiden kauppojen ikkunoita tai ihan vaan ovikyltti, Empire State Building, ostokset, pilvenpiirtäjät, se keltainen taksi ja Central Park. Näiden lisäksi on lukematon määrä selfieitä paikoissa x, jotka rajataan niin ettei kukaan tiedä missä ne on edes otettu ja pääasiassa muutenkin kaikki kuvat on otettu Manhanttanilla. Pelkkä New Yorkin googlen kuvahaku aikalailla korostaa myös tätä puolta, vaikka mun mielestä tuo kaupunki on niin paljon enemmän kuin shoppailuhullun paratiisi, jonka kaikki sisältö on jotenkin ostettavissa. Nyt itseasiassa harmittaa, etten tajunnut tehdä tästä sellaista "tyypillisimmät kuvat Nykistä" postausta, sillä multa puuttuu suurin osa noista aikaisemmin mainituista kuvista, valitettavasti. 

Otin reissulla kasan kuvia ja erottelinkin ne ns. tähän perus Manhattaniin ja sitten hieman urbaanimpaan. Syy miksi nimittäin itse olen halunnut aina käydä Nykissä on siellä syntynyt hip hop -kulttuuri ja se sellainen niin sanottu aidompi New York, joka ei kimaltele pilvien lomassa dollarin kuvat välkkyen. Tässä kuitenkin ensin meikäläisen näkemys siitä perus turisti Nykistä, eli juuri ne kuvat Manhattanilta jotka olet nähnyt jo tuhat kertaa. 

NEW YORK CITY (3 of 33) NEW YORK CITY (30 of 33) NEW YORK CITY (1 of 33) NEW YORK CITY (26 of 33) NEW YORK CITY (27 of 33) NEW YORK CITY (8 of 33) NEW YORK CITY (29 of 33) NEW YORK CITY (10 of 33) NEW YORK CITY (19 of 33) NEW YORK CITY (5 of 33) NEW YORK CITY (13 of 33) NEW YORK CITY (14 of 33) NEW YORK CITY (15 of 33) NEW YORK CITY (16 of 33) NEW YORK CITY (32 of 33) NEW YORK CITY (18 of 33) NEW YORK CITY (20 of 33) NEW YORK CITY (21 of 33) NEW YORK CITY (23 of 33) NEW YORK CITY (11 of 33) NEW YORK CITY (31 of 33) NEW YORK CITY (4 of 33)

Suvi Höyden

00100, finland