JÄÄHYVÄISET

Olen viettänyt puolet elämästäni somessa, olen jakanut elämästäni paljon enemmän kuin yksikään ystävistäni ja antanut välillä liikaakin. Olen elänyt osana internetin läpimurtoa. Olen saanu seurata sen kehitystä ja päässyt niin sanotusti mukaan alusta asti. Muistan vieläkin kuinka ensimmäisiä somehetkiä hidasti aikoinaan puhelimeen kytketty liittymä, jonka käyttöön oli 10 minuutin aikaraja. Miettikää, mitä tekisitte jos teillä olisi päivässä vain 10 minuuttia aikaa somelle tai älylaitteille? Eikö oli oikeastaan aika ihanaa? Olen viettänyt somessa niin paljon aikaa, että on todella vaikea kuvitella elämää täysin ilman sitä, siksi kaikesta siihen liittyvästä luopuminen on yllättävän vaikeaa.

Olen aina ollut kiinnostunut internetin ilmiöistä ja ollut liittymässä kaikkialle ensimmäisten joukossa. Olen pitänyt blogia 10 vuotta, sitä ennen kirjoitin yksityiseen nettipäiväkirjaan vuosia ja jaoin kuvia irc-galleriassa. Olen 15 vuotta jakanut elämääni lähes päivittäin tuhansille ihmisille. Muistan kuinka teininä oli hauskaa kun joku tunnisti kadulla ja huuteli nimimerkillä perään. Blogia aloittaessa en kuitenkaan tehny sitä julkisuuden tai huomion takia, vaan halusin kanavan missä pystyi vapaasti fiilistelemään elämää ja kaikkea mitä siihen kuului parikymppisenä. Musiikkia, vaatteita, siistejä juttuja, juhlia, poikia, kenkiä jne. Toki blogi on kasvanut tässä mukanani ja aiheet eläneet, mutta silti minusta on jo pitkään tuntunut siltä ettei tämä enää ole sitä mitä haluan tehdä. 

Olen itse lopettanut kaikkien blogien lukemisen, käyn vain satunnaisesti vilkaisemassa muutamien vanhojen suosikkien kuulumisia. En tiedä milloin mutta jossain kohtaa blogimaailmassa tapahtui ratkaiseva käänne, joka vei mukanaan kaiken sen mitä blogeissa ennen rakastin. Elämänmakuisuuden, inhimilliset virheet, arjen ja aitouden. En löydä blogeista enää mitään mihin samaistua. En myöskään nykyään luota mihinkään mitä luen, kun lähes kaikki on pelkkää yhteistyötä toisensa perään. Aivan kaikki tuntuu olevan ostettavissa ja rahan takia mainostetaan lähes mitä tahansa aina vain tökerömmin ja lukijoita aliarvioiden. Kulutushysteerialla ei ole mitään rajoja ja tuntuu, että monella on tosi rankasti sumentunut päässä niin reissaamisen kuin muunkin materian kanssa. Ymmärrän ja tiedän, että suurin osa tekee tätä työkseen, mutta en silti ymmärrä sitä mihin suuntaan ollaan menossa.

En yksinkertaisesti halua olla enää tässä skenessä mukana. En ole koskaan tehnyt tätä rahasta, se kuitenkin vaikuttaa myös siihen onko koko blogia järkeä ylläpitää pelkästä hyväntekeväisyydestä. Jatkuvasti huomaan jonkun toisen käyttävän hyväksi sitä sisältöä ja ideoita mitä blogiin ilmaiseksi tuotan. On sulaa hulluutta käyttää tunteja isoihin faktapostauksiin joista ihmiset poimivat parhaat vinkit talteen eivätkä edes kiitä. Omat juttuni eivät ole enää omia vaan aina on joku joka tekee niillä rahaa. Olen yksinkertaisesti kyllästynyt inspiroimaan saamatta siitä mitään kiitosta. 

Bloggaaminen vie myös aikaa ja järkeä. En halua elää elämääni miettien millaisen postauksen siitä saan, en halua olla tilivelvollinen kenellekään omista valinnoistani. Bloggaajana jostain syystä joudut hyväksymään jatkuvan arvostelun, joudut lukemaan henkilökohtaisten asioittesi levittelyä jodelissa, yleensä ei ole edes väliä ovatko juorut totta vai ei sillä osa ihmisistä on valinnut jo valmiiksi etteivät pidä sinusta. Et voi koskaan miellyttää kaikkia ja vaikka tekisit mitä niin mikään ei riitä, sinun pitäisi AINA olla parempi ja ajattelevaisempi ihminen kaikessa, mutta et saa kuitenkaan olla liian hyvä tai sinut leimataan ylimieliseksi valehtelijaksi. Internet ei myöskään unohda koskaan eikä anna anteeksi, yksikin väärä sanamuoto niin sinut heitetään leijonille. Sananvapaus on Suomessa yksi iso vitsi, täällä saa olla tasan yhdenlaisia mielipiteitä jos haluaa säilyttää kasvonsa. Mielekkyys kirjoittamiseen kuolee jo siinä kohtaa kun joudut miettimään missä muodossa minkäkin asian kirjoitat ettei kukaan vain pahastu. Ja vaikka tekisit mitä niin silti on aina joku joka vääntää kaiken ympäri. Bloggaajana et koskaan ole tarpeeksi.

Näistä ja monista muista syistä olen päättänyt lopettaa bloggaamisen. Yritin antaa itselleni mahdollisuuden ottaa rennommin ja jakaa mitä haluan, mutta oikeastaan mulla on täällä kotona kaksi tyyppiä kenen kanssa haluan jakaa mulle tärkeät asiat, enkä missään blogissa. Tämä ei vain yksinkertaisesti ole enää minua varten. On aika keskittyä minulle tärkeisiin asioihin ja tehdä niitä ihan vain itseäni varten. Uskon että tämä blogin lopettaminen vapauttaa itselleni paljon hyvää energiaa jonka myötä voin tehdä jotain uutta ja ihanampaa. Mulla on maailman ihanin perhe, joka on mulle tärkeintä nyt.

MITÄ SEURAAVAKSI

En tosiaankaan tiedä. En tiedä mitä teen tälle sivulle tai blogille. Maksan vuosimaksua sekä palvelimesta että domainista joten tuskin ikuisesti jaksan tätä ylläpitää. Ehkä teen tästä itselleni kuvausportfolion jonka arkistoihin blogi saa jäädä, ehkä en. Vuodeksi eteenpäin on kuitenkin vielä sivua maksettu, joten ihan heti nämä jutut täältä eivät ole katoamassa. Sitä en tiedä mihin jaan kaikki jakamattomat kuvani, kenties tänne sivuille pelkkinä kuvina ilman tekstiä tai sitten ne jäävät omiin arkistoihini. Ehkä aika näyttää.

KIITOKSET

Kiitos teille lukijoille kaikista näistä hetkistä, kiitos siitä että olette olleet mukana näiden vuosien tai kenties viikkojen ajan. Olen aina lukenut jokaisen kommentin ajatuksella ja monet niistä ovat jääneet mieleeni. Parasta on ollut kuulla kuinka olen auttanut tarinoillani sellaisia jotka eivät itse syystä tai toisesta pääse matkustamaan. Tai ne viestit joissa kerrotte kuinka uskaltauduitte metsään yöksi tai vaikka edes päiväretkelle. Olen saanut vaikka mistä maista viestejä siitä kuinka olette päätynyt reissuun tiettyyn paikkaan kuvieni myötä ja kokemuksista joita ette olisi tulleet ajatelleeksikaan ilman blogia. Ne ja sadat muut kommentit ovat olleet tämän bloggaamisen ehdottomasti parhaita puolia. Ilman niitä ja teitä lukijoita, olisin tuskin näin pitkään kirjoitellut juttujani. Olen kiitollinen kaikista mahdollisuuksista ja kokemuksista mitä tämä blogi on tuonut mukanaan, tämä on ollut ihanaa, mutta aikansa kutakin. 

Kiitos sinulle, kiitos että olet siellä ja kiitos että luet.  

 Processed with VSCO with c7 preset
 Processed with VSCO with m5 preset
 Processed with VSCO with m5 preset
 Processed with VSCO with c7 preset
 Processed with VSCO with m5 preset
 Processed with VSCO with c7 preset
 Processed with VSCO with m5 preset
 Processed with VSCO with m5 preset

PUOLI VUOTTA VÄINÖÄ

Muistan kun ennen Anttia ajattelin etten voisi mitenkään olla onnellisempi kuin mitä olin silloisessa omassa elämässäni itsekseni eläessä. Tapasin Antin ja mietin että tästä nyt ei ainakaan enää voisi olla onnellisempi. Sitten syntyi Väinö ja en vain ole onnellinen vaan joka ikisenä päivänä tunnen pakahtuvani. Rakkauttakin on niin montaa erilaista, rakkaus itseeni, Anttiin, Toniin  ja Väinöön on kaikkiin niin erilaista. Olen myös huomannut että se voi myös tuplaantua kun katselen noiden poikien leikkejä keskenään. Mistä kaikesta olisinkaan jäänyt paitsi ilman näitä tyyppejä ja ilman Väinöä. Puoli vuotta elämäni mullistavinta aikaa takana ja vähänpä tiesin mitä tuleman piti.

IMG_7649.jpg IMG_7524.jpg IMG_7529-2.jpg IMG_7638.jpg IMG_7670.jpg IMG_7584.jpg IMG_7588.jpg IMG_7680.jpg IMG_7687.jpg IMG_7525.jpg IMG_7644.jpg IMG_7697.jpg IMG_7631.jpg IMG_7685.jpg

KOTONA KAAOS, MIELESSÄ RAUHA

Voihan vauva-arki sentään. Olen aikaansaava ihminen jos vaan saan aikaa saada asioita aikaan. Keskittymiskykyni ei kovin hyvin kestä keskeytyksiä ja koko pakka hajoaa käsiin sillä samalla sekunnilla kun odottamaton käänne tapahtuu. Normaalissa elämässä tokenen ja keksin uuden suunnitelman, nyt aivoni jäävät lähinnä jumiin kuin kulunut cd joka ei vaan pääse siitä naarmusta yli. Onko toisaalta siivoamisella mitään väliä kun huomenna on se sama sotku kuitenkin vastassa? Ehtiihän sitä myydä turhia kamppeita myöhemminkin pois, mieluummin niitä pitää täällä kaksiossa koko ajan tiellä, eipä rupea tyhjyys ahdistamaan. Ja toisaalta onko millään muulla edes mitään väliä jos me olemme onnellisia? Sotkunkin keskellä voi nauttia hetkestä, hymyillä ja nauraa. 

IMG_2830.JPG
IMG_2835.JPG
IMG_2831.JPG
IMG_2832.JPG
IMG_2836.JPG
IMG_2833.JPG