ÄITIYDEN IDENTITEETTI

Täytyy myöntää ihan suoraan, että tämän blogin, elämän prioriteettien ja samalla tietynlaisen yksityisyyden sekä yksinäisyyden rajamaastossa seikkailu on vaikeaa. Pelkään päästää irti matkabloggaamisesta, koska tuntuu, että petän ne jotka täältä nimenomaan matkajuttuja hakevat. Tuntuu melkein valehtelulta jakaa vanhoja reissujuttuja ajalta ennen vauvaa. Ihan kuin huijaisin lukijoita, että tässä me kiivetään vuorella vaikken oikeasti ole poistunut kotoa viikkoon.

Välillä tuntuu, että olisin vauvan myötä muuttunut ihan eri ihmiseksi. Äitiys on ennen kaikkea tuonut hirveästi syyllisyyden ja epävarmuuden tunteita elämään. Mietin todella paljon mikä on oikein ja mikä väärin, mitä muut äidit tästäkin nyt sanoisivat. En ennen välittänyt siitä mitä muut ajattelevat, joten miksi nyt? Olen suurien tunteiden ihminen, ja nyt äitiyden myötä tunneskaalani on venytetty vieläkin suuremmaksi, vauvaelämä koettelee sen kaikkia rajoja. Pelkään jostain syystä hirveästi, että minut tuomitaan siitä mitä tai miten teen, oli tapani tehdä mikä tahansa. Haluaisin esimerkiksi esitellä kaikille miten ihana vauva meillä on, täyttää jokaisen kanavan pelkällä Väinöllä, samalla kuitenkin pelkään tuomitsemista siitä, että levitän lapsestani kuvia nettiin. Pelkään myös, että ajatukseni ja fiilikseni tuomitaan, pitäisi olla kiitollinen vauvasta ja elää vain ja ainoastaan vauvaa varten nyt.

Vietän päivistä aivan liian paljon somessa, siellä seikkailu pitkien kotipäivien lomassa tuntuu pakoreitiltä. Olen käynyt hurjan hyviä keskusteluja samassa tilanteessa olevien äitien kanssa ja vertaistuki on ollut korvaamaton. Samalla kuitenkin somen täydelliset äidit suurperheineen saavat aikaan ahdistusta. Onko minussa jotain vikana kun selviän juuri ja juuri kunnialla yhdestä vauvasta? Miten joku voi pärjätä useammankin lapsen kanssa? Miten joku on pystynyt laskettelemaan muutaman viikon päästä synnytyksestä? Miten suurin osa äideistä ehtii ja jaksaa panostaa ulkonäköönsä? Miksei muilla ole kotona jatkuva kaaos? Miten joku on voinut kiivetä vauvan kanssa vuorelle? Puuttuuko multa kenties joku suurperheen geeni? Vaikeina päivinä kaikki nämä ajatukset pyörivät päässä myrskyn lailla kun taas hyvinä päivinä tunnen ylpeyttä siitä, että olen äiti ja kuinka arkemme rullaa juuri meidän perheen näköisenä. Haluaisinko edes kiivetä vauvan kanssa vuorelle, tuskin. Haluaisinko suurperhettä, tuskin sitäkään.

Rehellisesti en oikeastaan täysin tiedä mitä kaikkea haluan, mitä minä itse haluan. Identiteettini on täysin pirstaleina ja veikkaan, että näitä paloja keräillään vielä pitkään. Toistaiseksi haluan vain pötkötellä ja olla kotona Väinön kanssa, sylitellä ja pussailla tuota ihanaa tyyppiä. Haluaisin viedä Väinön maailmalle, mutta samalla haluaisin pysyä visusti kotona. Päivisin kotona toivon, että Väinö herää, mutta myös odotan, että hän nukahtaa. Toivon, ettei imetys loppuisi, mutta samalla olen aivan uupunut imettämään. Elämä on yhtä ristiriitaa, eipäs juupasta. Kai sitä hiljalleen on alkanut sisäistää olevansa äiti ja oma identiteetti kapinoi sitä vastaan. Ehkä nämä kaikki ajatukset helpottavat kun löytää oman tapansa olla äiti. Miten mukavalta se kuulostaakin, oma tapani olla äiti Väinölle.

 Processed with VSCO with m5 preset
IMG_7086.JPG
 Processed with VSCO with m5 preset
 Processed with VSCO with m5 preset
 Processed with VSCO with m5 preset
 Processed with VSCO with m5 preset

Suvi Höyden

00100, finland