AJOMATKA PUOLAN LÄPI

EUROOPAN ROAD TRIP - PÄIVÄ 3

Tehtiin aamulla aamiaista ja syötiin sekä pakkailtiin kamat rauhassa kasaan. Lähdettiin aamiaisen jälkeen ajamaan ja matka jonka piti kestää 8 tuntia venyi 12,5 tuntiin. Ajettiin pohjoisesta kohti Tatravuoria ja matkalle osui sekä Varsova, että Krakova. Puolan läpi ajaminen oli mennessä sekä tullessa todella uuvuttavaa. Pohjoisessa oli paljon tietöitä Via Baltican kunnostuksen vuoksi ja muutenkin Puola maana on ehkä hieman tylsähkö läpiajoon. Etäisyydet ovat pitkiä, ympärillä on paljon rekkoja ja maasto on tylsää sekä tasaista. Aurinko porotti täydeltä taivaalta koko päivän, eikä Varsovan ruuhkissa seisominen ollut kovin mielekästä, autossa oli niin kuuma, että Antin iphonekin sammui ylikuumentumisen takia. Varsovasta päästyämme ajateltiin matkan alkavan sujua kunnes jumiuduttiin satojen muiden autojen kanssa kilometrien päässä olevan kolarin vuoksi. Minä päivystin liikennettä ja Antti otti torkkua takana. 

Tatroille saavuttiin illalla hieman ennen puolta yötä, olin saanut työkaverilta suosituksen yhdestä majatalosta, josta he olivat lähteneet kotiinpäin samaisena aamuna. Liikenneruuhkassa jumittaessa todettiin, että olisipa ihana yöpyä jossain mukavassa mökissä, käydä suihkussa ja kysellä paikallisten vinkkejä alueesta, joten pistettiin varaus menemään. Saimme aivan mielettömän lämpimän vastaanoton myöhäisestä tulosta huolimatta, kun majatalon isäntä tarjosi heti yöhömpsyä ja kutsui meidät istumaan iltaa. Siinähän se ilta sitten menikin oikein mukavasti Puolalaisissa merkeissä Vodkan, itse tehtyjen lihahyydykkeiden ja Puolalaisen kansanmusiikin tahdissa. Saatiin isännän kartta alueesta vuodelta 1969 ja päädyttiin ottamaan toinenkin yö samasta paikasta. Saatiin myös hyviä vinkkejä tulevia vaelluksia silmällä pitäen ja lupa jättää pakettiauto hänen pihaansa siinä vaiheessa kun suuntaamme vuorille. 

Zakopaneen jos tosiaan suuntaatte niin täydet suositukset Willa U Adamalle, aivan ihana paikka.

IMG_7391.jpg IMG_7394.jpg IMG_7397.jpg IMG_7446.jpg IMG_7469.jpg IMG_7450.jpg IMG_7452.jpg IMG_7462.jpg IMG_7465.jpg IMG_7482.jpg IMG_7472.jpg IMG_8655.jpg IMG_8662.jpg

Suvi Höyden

00100, finland