DEVILS TOWER - WYOMING

Devils Towerilla sain huomata konkreettisesti sen miten erilaisen mielikuvan valokuvat paikoista tuovatkin. Jostain kumman syystä auringonlaskujen kuvia tuijotettuani elin siinä luulossa, että Devils Tower olisi punainen. Nimi saattoi myös ehkä hieman avittaa tätä mielikuvaa ja olin jotenkin jopa hieman pettynyt kun näin ei ollutkaan. Tämä tulivuoren purkautuessa jähmettynyt laava on vaalean harmaata ja se on alunperin ollut kokonaan maan sisällä. Miljoonien vuosien myötä eroosio on kuluttanut pehmeän maan pois ympäriltä ja jäljelle on jäänyt kivikovat laavan jäänteet.

Devils Tower on Intiaanien pyhä paikka ja heidän versionsa sen synnystä ovatkin hieman erilaisia. Yhden tarinan mukaan Intiaanitytöt olivat leikkiessään törmänneet jättiläismäisiin karhuihin, jotka lähtivät jahtaamaan tyttöjä. Paetessaan he olivat nousseet ison kiven päälle, polvistuneet ja kutsuneet Suurta Henkeä apuun. Suuri Henki olikin kasvattanut kiveä niin suureksi, etteivät karhut enää yltäneet tyttöihin. Karhut kuitenkin yrittivät kiivetä reunoja pitkin ja kynsivät siihen tänä päivänäkin näkyvillä olevat jäljet. Lähes kaikkiin muihinkin tarinoihin liittyy karhu, se ketä tai miten se on jahdannut vain vaihtelee heimoittain, siksi tämä vuori tunnetaankin Intiaanien keskuudessa Bear Lodgena.

Nykyään tämä on suosittu kiipeilypaikka ja meidänkin paikalla vieraillessa tuolla 303 metrisellä vuorella oli useita kiipeilijöitä. Intiaanien mielestä kiipeily ei kuitenkaan kunnioita paikan pyhyyttä ja he yrittivätkin aluksi kieltää kiipeilyn kokonaan, lopulta päädyttiin kompromissiin jossa kiipeilijöitä kehoitetaan jättämään vuori rauhaan kesäkuussa ja kaikenlaisten kiveä vahingoittavien kiipeilyvälineiden käyttö on kielletty. Suurin osa kiipeilijöistä onneksi kunnioittaa tätä toivetta ja näin kesäkuu onkin täällä hiljaista aikaa.

Itseäni paikka ei sykähdyttänyt niin paljon kuin olin ajatellut. Epämääräinen vuori yhtäkkiä keskellä ei mitään ei jotenkin sopinut ollenkaan maisemaan tai ympäristöönsä. Paikasta saisi varmasti enemmän irti jos rahkeet riittäisi tuonne huipulle kiipeämiseen. Ehkä joskus vielä palaan tänne sen tekemään.

DEVILS TOWER DEVILS TOWER DEVILS TOWER DEVILS TOWER DEVILS TOWER DEVILS TOWER

Suvi Höyden

00100, finland