GRAND TETON NATIONAL PARK - WYOMING

Grand Tetonissa olen käynyt kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla telttailtiin samaisella Colter Bayn leirintäalueella. Tämä kansallispuisto on maastolta mielenkiintoinen sillä alue on aavaa preeriamaista tasamaata kunnes yhtäkkiä samassa linjassa nouseekin mieletön vuorijono, ihan kuin vuoret olisivat porttina jonnekin. Vuoret eivät myöskään ole mitään ihan pieniä sillä korkein niistä eli Grand Teton kohoaa 4199 metrin korkeuteen.

Ensimmäisellä kerralla ajoimme Grand Tetonin kautta Yellowstoneen ja pohjoista kohti, tällä kertaa taas päinvastoin. Vietettyämme kolme päivää Yellowstonessa jatkoimme matkaa Grand Tetoniin. Tällä kertaa agendana oli kuuluisien mormonilatojen kuvaaminen, uiminen Jenny Lakessä ja grillailu Jackson Lakella. Alun perin tarkoituksena oli lähteä myös ratsastamaan pitkin Tetonia, mutta porukassa oli pahaa hevosallergiaa eikä viitsitty riskeerata sillä tiedossa oli telttayö päivän puuhastelun jälkeen. Päätettiin siis jättää hevostelut toiseen kertaan ja nautittiin uimisesta pitkän kaavan kautta. Illalla pistettiin vielä leiri pystyyn rannalle ja grillaitiin tähtien alla, siitä kuitenkin on tulossa kokonaan oma postauksensa. 

GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON GRAND TETON

Suvi Höyden

00100, finland