LAGO DI BRAIES - DOLOMITES

Dolomiitit ovat hienojen maisemien lisäksi täynnä legendoja ja taruja. Yksi tunnetuimmista liittyy Lago Di Braiesiin, jota pidetään Dolomiittien kauneimpana järvenä. Tuo vihertävän turkoosi järvi ei ole kovin iso, mutta se on sitäkin näyttävämpi.

Erään tarinan mukaan aikoinaan heimojen erimielisyydet johtivat siihen, että kuningas luopui tyttärestään ja vaivutti hänet uneen vuoren sisään odottamaan uuden aikakauden alkua ja rauhaa. Sadan vuoden välein prinsessa voidaan nähdä veneessä järvellä odottamassa hopeisten torvien soittoa merkiksi siitä, että hän voisi palata kotiin. Monet taas uskovat, että prinsessa nähdään aina täydenkuun aikaan sillä järvi kätkee sisäänsä portin tuonelaan. Tuntuu että tarinasta ei kuitenkaan ole yhtä ja samaa versiota kenelläkään, vaan tarinoita on yhtä monta kuin kertojia.

Tässä näitä meidän ensifiiliksiä tältä upealta järveltä.

PRAGSER WILDSEE

Saavuttiin paikalle yöllä joten meillä ei ollut pienintäkään käsitystä miltä maisemat aamulla näyttäisivät. Kyllä siinä suu loksahti auki kun nähtiin mistä herättiin.

PRAGSER WILDSEE

Pari kalastajaa oli kuitenkin herännyt jo ennen aurinkoa ja olivat hyvässä vauhdissa kalastamisen kanssa.

PRAGSER WILDSEE

Paikalta löytyy myös maailman nätein pieni venevuokraamo, jossa pari teinipoikaa päivystivät aamiaiselta palattuamme. Meidän harmiksi pojilla oli vaan mennyt aamu vähän pitkäksi ja meni pitkälle puoleen päivään asti ennenkuin he tulivat avaamaan paikkaa. Ei sitten enää ehditty venettä vuokraamaan.

PRAGSER WILDSEE

Tämä kuva päätyi lopulta osaksi viime vuotista valokuvanäyttelyäni hieman eri muodossa vain ja nykyään samainen taulu koristaa meidän olohuonetta.

PRAGSER WILDSEE

Aamulla oli tyyntä ja saatiin rauhassa kierrelle ennen muiden turistien paikalle eksymistä.

PRAGSER WILDSEE

Järven ympäri kiertää polku, jonka kävelee noin 1,5-2 tunnissa. Suosittelen ehdottomasti kiertämään ainakin osan pätkästä jos ei kokonaan jaksa. Maisemat ovat joka puolelta upeat.

PRAGSER WILDSEE

Täydellisen hiljaista.

PRAGSER WILDSEE

Järven vesi muutti väriään sitä mukaan kun siihen osui aurinko. Ja toisin kuin yleensä niin täällä vesi ei edes ollut niin kylmää kuin yleensä vuorilla.

PRAGSER WILDSEE

Pienen aamukävelyn jälkeen viriteltiin vielä riippumattokin nokosia varten ja käytiin kokeilemassa sitä veden lämpötilaa mutta niistä lisää myöhemmin.

Suvi Höyden

00100, finland