LÅKTATJÅKKA - SWEDEN

Viime vuonna Björklidenissä meidän heliski päättyi vuoristomökille, eikä ihan mille tahansa vaan Ruotsin korkeimmalla olevalle vuoristomökille Låktatjåkkalle joka sijaitsee 1228 metrin korkeudessa. Lennettiin pihaan, napattiin kamat mukaan ja päästiin mökkiin turvaan juuri ennen lumimyrkyn alkua. Lunta tulikin sitten sellaisella raivolla ettei ulos ollut mitään asiaa saatika näkyvyydestä tietoakaan. Nautittiin siis tämän mökin kuuluisia vohveleita, otettiin rennosti musiikkia kuunnellen takkatulen äärellä, käytiin saunomassa ja illalla vielä syötiin pitkän kaavan illallinen. 

Låktajåkka on siitä mahtava, että täällä meininki on ihanan rauhallinen, netistä tai puhelinverkosta ei ole tietoakaan ja meidän täällä ollessa paikalla oli tasan kaksi henkilökunnan jäsentä ja yksi pariskunta. Juttelin työntekijöiden kanssa ja kyllä siinä rupesi itsekin miettimään, että pitäisikö sitä vaan ruveta vuoristomökin pitäjäksi, stressitasot pysyisivät ainakin matalalla. 

Aamulla aurinkokin rupesi hiljalleen paistamaan pilvien läpi ja myrskykin oli vihdoin laantunut, saatiin siis parit kuvatkin otettua siinä ennen aamiaista. Syötiin, pakattiin kamat ja hypättiin moottorikelkan kyytiin matkalle takaisin Björklideniin.

Suosittelen Låktajåkkaan vaeltamista, hiihtämistä tai muuten vain tänne matkaamista jos sattuu liikkumaan näillä main, pitää varmaan käydä täällä vielä toistekin kirkkaan yön ja tähtitaivaan toivossa. 

LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA LÅKTATJÅKKA

Suvi Höyden

00100, finland