LAUTTASAARI

Viimeiset pari viikkoa eivät ole olleet mitään Larun parhaimpia, vaan päinvastoin pahimpia, nimittäin säiden puolesta. Tiesin kyllä hyvin mihin ryhdyin muuttaessani saareen, mutta viime viikkojen myräkät ovat olleet "vähän" rajumpia mitä osasin odottaa. Välillä on kuulostanut siltä, että olohuoneet ikkunalasit tulevat sisään ja katto lähtee päältä, eli on tässä ylimmän kerroksen merinäköalassa huonojakin puolia heh. Tajusin myös etten koskaan ole muuttanut tähän aikaan vuodesta ja ajankohdan ehdoton miinushan on kyllä tämä pimeys, uudet huudit jäävät täysin tutkimatta kun aamulla lähtee pimeydessä töihin ja takas tullessa on jälleen pimeää.

Hyviä puolia on taas ollut se miten ihanaa uudessa kodissa on. Tuntuu, että täällä olisi asuttu jo vaikka kuinka kauan, kaikki tuntuu niin luonnolliselta ja mutkattomalta. Vapaapäivien aamut ovat myös olleet ihan älyttömiä, näköaloihin tulen tuskin ikinä koskaan kyllästymään kun ympärillä on niin nättiä. On myös todella siistiä asua niin korkealla, että ikkunasta näkyy vain taivasta eikä muita rakennuksia ollenkaan jos makoilee vaikka sängyssä tai sohvalla.

Larussa on ihan oma tunnelmansa ja lenkit entuudestaan tutuilla kulmilla hymyilyttävät. On hassua miten paljon sitä jääkin muistoja eri paikoista ja miten niihin palatessa muistot ovatkin kuin eilen tapahtuneita. Jos siellä ruudun toisella puolella on larulaisia niin antakaas tulla saaren parhaat paikat lähikuppiloista lenkkipolkuihin.

image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg

Suvi Höyden

00100, finland