NORTH YELLOWSTONE

Pohjoinen osa Yellowstonea on paljon vuoristoisempaa kuin eteläinen. Vesiputousten lisäksi pohjoisesta löytyy myös laajin kanta villieläimiä. Pohjoisen Lamar Valleyssä asuvat Yellowstonin sudet, jotka nimestään huolimatta eivät alun perin ole puistosta vaan ne on tuotu Kanadasta sekä Montanan pohjoisosista. Syynä tähän oli se, että alkuperäinen susikanta hävitettiin alueelta 1900 luvun alussa koko Amerikan kattavien susivainojen myötä. Susien hävityksen myötä kuitenkin Yellowstonen luonnon tasapaino järkkyi jasiksipuistoon asutettiin 1995-1997 aikana 41 uhanalaista Rocky Mountainin sutta. Susikanta on vuosien myötä kasvanut ja Yellowstonessa sekä sen ympäristössä elää noin 190 sutta ja 10 laumaa.

Heräsimme aamulla aikaisin, jotta pääsisimme näkemään edes vilauksen susista, mutta meitä ei onnistanut tällä reissulla. Saimme kuitenkin sitäkin isomman lauman biisoneita ympärillemme ja lopulta luovutettiin suosiolla ja palattiin leirintäalueelle tekemään aamiaista. Lamar Valley on kuitenkin alueena hieno ja susien lisäksi täällä näkee karhuja, biisoneita sekä muita alueen villieläimiä, joten retki tänne on ihan niidenkin vuoksi suositeltava.

YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK YELLOWSTONE NATIONAL PARK

Suvi Höyden

00100, finland