Zion

ANGELS LANDING - ZION

Zionissa sijaitsi reissumme mielenkiintoisimman reitin lisäksi myös pelottavin ja haastavin. Kyseessä on suosittu Angel's Landing, joka on monissa listauksissa rankattu top kymppiin vaarallisimmista vaellusreiteistä. Syy tähän on puhtaasti se, että reitin viimeinen osuus kuljetaan kettinkejä pitkin kiipeillen ja tasapainoillen kapeissa kohdissa. Pituutta koko reitille tulee vähän alle 9 kilometriä ja nousua on huipulle 453 metriä, matkaan edestakaisin saa menemään yhteensä 3-4 tuntia jos haluaa pitää reippaan tauon huipulla.

Olin itse kuumotellut tätä reittiä niin nettivideoista kuin kuvistakin, sillä vasta viime vuosina minut vallannut pelko korkeista paikoista oli hyvin iskostuneena takaraivoon. Itselläni on myös suuria vaikeuksia luottaa mihinkään ihmisten rakentamaan ja tieto kallioon pultatuista kovassa kulutuksessa olevista kettingeistä ei varsinaisesti lohduttanut. Olin siis etukäteen miettinyt, että tarpeen vaatiessa jätän leikin kesken. Jos pelottaa liikaa niin en mene väkisin. 

Lähdettiin tunti ennen auringonnousua matkaan ja alkupätkä taitettiin otsalamppujen loisteessa, aamukuuden herätys kannatti ja saatiin vaeltaa ihan omassa yksinäisyydessä. Ilma oli myös viileä ja teki tiukasta noususta huomattavasti mukavamman. Ensimmäisiin ihmisiin törmättiin vasta kettinkien alkaessa, kaksi saman ikäistä naista oli jämähtänyt paikoilleen toisen panikoidessa todella kovasti korkeutta. Pienen selvittelyn jälkeen todettiin kaikki ettei hänen kannata jatkaa vaan jäädä odottamaan siksi aikaa, että ystävä kiipeä huipulle. Tässä vaiheessa mietin itse, että mitenköhän tässä käy, mutta fiilis oli yllättävän hyvä reitistä. Vedettiinkin sitten suoraa pysähtymättä (ja alas katsomatta) puoleen väliin Lauran aina välillä kysellessä, että onhan kaikki hyvin. Siitä loppu huipulle asti menikin yllättävin kivuttomasti ja fiilis ylös päästyä ihan älytön. 

Huipulla nautittiin maisemista, nousevasta auringosta sekä eväistä vain muutaman muun ihmisen kanssa. Paluumatka olikin sitten hieman jännempi, kun pudotusta joutui välillä väkisinkin katsomaan alaspäin mennessä, mutta samalla tiesi tulleensa saman reitin jo ylöskin onnistuneesti. Ihmisiä rupesi myös tulemaan vastaan ja välillä joutui huutamaan vastaantulijoita odottamaan kapeissa ja pelottavissa kohdissa. Ruuhkaiseen aikaa reitti olisi varmasti ollut hyvin epämiellyttävä kiivettävä, sillä suurimpaan osaan paikoista ei kaksi ihmistä mahdu mitenkään päin ilman oikeata putoamisvaaraa. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei kuitenkaan ollut niin paha mitä annetaan ymmärtää, kunhan vaan valitsee ajankohdan onnistuneesti. Eli provinkkinä: lähde aamulla kuudelta matkaan, ota reilusti vettä ja eväät mukaan. 

ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK

NARROWS - ZION

Narrows on yksi Zionin suosituimpia reittejä. Se on tunnettu siitä, että koko reitti kulkee yli 20km pitkin kanjonissa virtaavaa jokea. Ensimmäiset leiripaikat ovat kuitenkin 15,1km kohdalla ja harmittaa ettei menty koko reittiä ja yövytty paikalla. Mentiin reitistä vähän reilu puolet Wall Streetin risteyskohtaan ja siitä moleempiin suuntiiin jonkin matkaa. Kävelyä tuli siis melkein tuo 15 kilometriä pitkin jokea.

Narrowsin haastavuus ja vaarallisuus riippuu paljon ajankohdasta milloin sinne menee, sateisimpina kausina Narrows on usein kiinni pikatulvien vuoksi, niihin kuolee vuosittain useita ihmisiä. Tulvat ovat arvaamattomia koska kanjoni on useita kymmeniä kilometrejä pitkä, jolloin toisessa päässä voi sataa ja samalla toisessa päässä paistaa aurinko. Vesimassat kuitenkin vyöryvät kanjonissa valtavalla nopeudella ja tuhoavat tieltään kaiken. Tästä syystä on äärimmäisen tärkeää tarkistaa puiston infotauluila onko kyseiseen aikaan tulvien riski vai ei. Reitin haastavuuteen vaikuttaa myös joen vesimäärä sillä meni mistä suunnasta vain niin kastumiselta ei voi välttyä, ja mitä enemmän vettä sitä kovempia myös virtaukset ovat ja saattavat tehdä vastavirtaan kävelystä hyvinkin raskasta.

Meillä oli hyvä tuuri ja meneillään oli suhteellisen kuiva kausi, vettä oli korkeimmillaan vyötäröön, mutta monia pätkiä pystyi kävelemään myös maata pitkin eikä pelkästään vedessä tarpoen. Kanjonissa oli mukavan viileää veden ja varjostavien kallioiden vuoksi vaikka aurinko paistoikin täydeltä taivaalta. Monille yritetään myydä täällä ties ja mitä vaelluskepeistä vesivaelluskenkiin, mutta itse vedin koko pätkän melontakengissä, jotka osoittautuivat todella käteviksi, niillä ei liukastellut kivillä vaan sai hyvän tuntuman eikä kastuminenkaan haitannut.

Mieletön reitti ja hyvin erilainen verrattuna mihinkään mitä olen aikaisemmin tehnyt, ehdottomasti kokemisen arvoinen. Pro tipsinä, että aamulla on varmasti vähemmän ihmisiä ja muutenkin suurimmat massat jäävät jälkeen heti kun jaksaa kävellä reitin alusta pari kilometriä pidemmälle, kannattaa siis sinnikkäästi jatkaa matkaa pidemmälle sillä täällä uutta nähtävää löytyy jokaisen nurkan takaa ja omasta mielestäni upeimmat maisemat ovat nimenomaan Wall Streetin luona.

ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK

ZION NATIONAL PARK

Yksi puisto oli pitkään itselläni listattuna sellaiseksi pakko päästä kohteeksi. Olin pinnannut ties ja mitä kyseisestä paikasta, tykännyt varmaan sadasta instakuvasta täältä ja haaveillut. Kyseessä oli mikäs muukaan kuin Zionin kansallispuisto. Eteläisessä Utahissa sijaitseva monipuolinen puisto mistä löytyy jokaiselle jotain. On mielettömiä kiipeilyreittejä, näköalapaikkoja, kanjoneita, metsää, vesireittejä ja ennen kaikkea upeita maisemia. Erilaisia ja jotenkin no sellaisia miltä Zionin voisi kuvitella näyttävän jos ala-asteen uskonnontunneilla mitään kuunteli. 

Yövyttiin täälläkin leirintäalueella ja käytiin ensimmäisenä päivänä haikkaamassa osa The Narrowsia yläjuoksuun. Kyseessä on tunnettu yhteensä reilu 30km pituinen traili joka kulkee koko matkan kanjonien välissä olevaa jokea pitkin. Vuodenajasta riippuen voi joutua joitain pätkiä uimaan tai kuivana kautena saattaa selvitä vain vyötäröön asti ulottuvalla vedellä. Jalat kastuvat kuitenkin satavarmasti ajankohdasta riippumatta. Mentiin vain vähän reiluun puoleen väliin ja tultiin takaisin, jolloin matkaa tuli vähän yli 16km yhteensä. 

Toinen todella siisti juttu oli meidän seuraavan aamun haikki Angels Landing (8,7km), joka on taas tunnettu jyrkästä (453m) sekä kapeasta noususta jossa joutuu loppupätkän turvautumaan kallioon pultattuihin kettinkeihin. Kapeimmillaan askelmat ovat vain muutamia kymmeniä senttejä ja korkeanpaikankammoiselle tätä ei suositella. Itse pelkään korkeita paikkoja ja olin henkisesti varautunut jättämään reitin kesken tarpeen vaatiessa. Päätin kuitenkin jo haastavimman loppuosan alkumetreillä etten aio katsoa alas kuin vasta huipulla ja että keskityn vain ajattelemaan nousua. Lähdettiin matkaan aamulla kuudelta yön pimeydessä ja ylös sitä mentiinkin ihan koko matka jännityksestä huolimatta ja palkinnoksi ihailtiin auringonnousua Angels Landingin huipulla seuranamme tasan kaksi muuta ihmistä.

Molemmista paikoista on tulossa vielä ihan omat tarkemmat juttunsa, sillä juttua sekä kuvia riittää.

ZION NATIONAL PARK ZION ZION NATIONAL PARK ZION ZION ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK