arches

DELICATE ARCH

Delicate Arch tuo Utahin tunnus ja varmaan maailman kuuluisin hiekkakivikaari. Harva tietää tämän kaaren nimeä, mutta aika moni on siitä jonkun kuvan joskus nähnyt. Meille oli ihan selvää, että tänne piti ehdottomasti päästä. Selvitimme, että kaari on parhaimmillaan nimenomaan auringon laskiessa, jolloin valo värjää koko kaareen oranssiksi. Päätimme lisäksi jäädä odottamaan tähtien syttymistä siinä toivossa, että saisin kaaresta mielessäni visioiman valokuvan. Näistä kuvista ei mitenkään kyllä ehkä hahmotu, että auringonlaskua oli seuranamme ihailemassa varmaan reilu 80 muutakin ihmistä. Oikein harmittaa etten tajunnut ottaa kuvaa missä ihmismassakin näkyisi. Omaa vuoroa sai tosiaan odottaa ihan kiitettävän kauan ja yöllä oman haastensa toivat muut kuvaajat jotkat kaikki sohivat kaarta erivärisillä lampuilla samalla kun yritti itse ottaa valokuvaa. Onnistuin silti ja muutenkin olihan tämä nyt nähtävä.

Traili Delicate Archille on noin 4,8km per suunta ja nousua tulee 146 metriä. Reitti on merkitty kivikasoilla, joten mennessä kannattaa painaa reitti mieleen todella tarkasti jos ei halua eksyä pimeässä palatessaan. Reitti on helppokulkuinen, oman haasteensa tuo lähinnä kuumuus ja se ettei reitiltä saa vettä tai varjoa mistään. Mukaan suositellaankin vähintään 2-3 litraa vettä per henkilö ja aurinkorasvakin on hyvin suositeltavaa. Jos aikoo paikalle auringonlaskun aikaan tulee mukaan pakata myös taskulamppu ja jalkaan pistää kunnon kengät sillä auringon laskettua iskee täysi pimeys ja illan viiletessä myös kaikki öttiäiset skorpioneja myöten ryömivät koloistaan. Jos taas omat suuntavaistot ovat heikot niin kannattaa harkita vierailua auringonnousun aikaan, silloin on yleensä vielä vähän viileämpää, sekä vähemmän ihmisiä eikä eksymistä tarvitse pelätä.

ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK

ARCHES NATIONAL PARK

Archesin kansallispuisto sijaitsee Utahissa, jonka rekisterikilvessäkin on nähtävillä tuo puiston kuuluisin kivikaari. Puisto on tunnettu nimenomaan upeista eroosion muodostamista hiekkakivikaarista, joita paikalta löytyy yli 2000. Näistä tunnetuimpia ovat Delicate Arch, Double Arch, double O Arch, Landscape Arch, Tunnel Arch, The Windows ja Skyline Arch. Näiden lisäksi on toki valtava määrä muitakin, mutta nämä ovat tyypillisimmät vierailukohteet. Me kävimme näistä melkein kaikilla ja vietimme hyvin paahteisen päivän puistossa.

Aloitettiin vierailu Devils Gardenista jossa kuljettiin Landscape Archille asti, ei jaksettu kiertää pidempää kiekkaa sillä säästeltiin vähän illan haikkia varten. Jatkettiin matkaa autolla Balanced Rockille ja sieltä The Windowsille jossa jakauduttiin osan mennessä Double Archille ja osan Windowseille. Vettä meni litroittain sillä aurinko paahtoi minkä kerkesi ja lämpötila oli todella kuuma vaikka offsesonkina vasta syyskuussa oltiinkin täällä vierailemassa. Autolla pääsi ajamaan pitkät välit näppärästi ja hieman hyödynnettyä ilmastointi, ihmisiäkään ei ollut mitenkään ahdistavan paljoa ja suhteellisen rauhassa saatiin kulkea. Luonto oli toki ihan omalaatuistaan eikä vastaavaa määrää hiekkakivikaaria taida olla missään muualla maailmassa.

Delicate Archille tehtiin ihan oma reissunsa, joten siitä kirjoittelen seuraavaan postaukseen.

ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK ARCHES NATIONAL PARK