kansallispuisto

PLITVICEN KANSALLISPUISTO - KROATIA

EUROOPAN ROAD TRIP - PÄIVÄ 12

Edellisenä päivänä oltiin ajettu ihan Plitvicen lähistölle ylihinnoitellulle leirintäalueelle. Leirintäalue oli myös ainoa missä passimme otettiin säilöön majoittumisen ajaksi. Ei kuitenkaan jaksettu lähteä etsimään muutakaan ja Antilla oli kiire päästä katsomaan jalkapalloa, joten jäätiin. Aamulla meidän oli tarkoitus nousta ajoissa ja olla heti aamusta Plitvicessä, mutta todellisuudessa pääsimme paikalle vasta joskus 11 maissa. Koko aamun taivaalla pyörivät harmaat pilvet ja toivottiin, että ne olisivat väistyneet ennen puistoon pääsyä. 

Tämä paikka oli yksi odotetuimpia paikkoja omalla listallani. Tämä Unescon maailmanperintöihin kuuluva kohde on kuuluisa 16 järvestä ja niiden välille muodostuneista vesiputouksista joita puistossa on valtava määrä. Kukapa ei tykkäisi vesiputouksista. Niinpä niin, paikalla tosiaan oli meidän lisäksi aika paljon muitakin ihmisiä. Käytettiin puiston kiertämiseen melkein koko aamupäivä ja varaisinkin aikaa noin 4-6 tuntia jos haluaa fiilistellä kunnolla.

Täytyy rehellisyyden nimissä kuitenkin myöntää, että olin hieman pettynyt. Paikka oli kyllä upea, mutta ei ehkä niin mieletön mitä kaikesta hehkutuksesta olin ajatellut sen olevan. Joka puolella vallitseva ryysis toki myös vaikutti asiaan kun ihmiset sekoilivat kävelyreiteillä, tungeksivat ja no olivat tyypillisiä mölyäviä itsejään selfietikkujensa kanssa. Vähän väliä jättäydyttiin odottamaan että päästään eroon milloin mistäkin ryhmästä ja saataisiin edes hetken rauhaa. Tähän kaikkeen kun vielä lisättiin 50 euron hintalappu meidän visiitille niin vähän jäi sellainen olo, että rahalla olisi saanut jotain parempaakin. Tosin nyt on tämäkin nähty ja voin vetää sen omalta haavelistalta. Eli oma suositukseni kaikille muille vierailijoille on se, että menkää heti kun puisto aukeaa jos haluatte nauttia tästä kauniista luonnonihmeestä edes hetken hiljaisuudessa.

IMG_9929.jpg IMG_9933.jpg IMG_9936.jpg IMG_9947.jpg IMG_9967.jpg IMG_9976.jpg IMG_9983.jpg IMG_9990.jpg IMG_9996.jpg IMG_0013.jpg IMG_0020.jpg IMG_0025.jpg IMG_0033.jpg IMG_0050.jpg IMG_0040.jpg IMG_0064.jpg IMG_0104.jpg IMG_0109.jpg IMG_0140.jpg IMG_0173.jpg IMG_0216.jpg IMG_0198.jpg IMG_0206.jpg IMG_0245.jpg IMG_0258.jpg IMG_0285.jpg IMG_0314.jpg

ROCKY MOUNTAINS NATIONAL PARK

Reissumme viimeinen etappi oli klassiset Rocky Mountainsit Coloradossa. Tarkoituksena oli kierrellä paikalla jonkin verran, mutta reissuseurueestamme yksi oli ollut sairaana jo jonkin tovin eikä haluttu ottaa turhia riskejä. Ajoimme läpi vuorten leinrintäalueelle viettämään viimeistä metsäiltaa ja toivoimme kipeän ystävämme saavan levosta vähän helpotusta oloonsa. Lopulta kuitenkin jouduimme lähtemään sairaalaan toisiksi viimeisenä päivän aamuna, kun kivut yltyivät sietämättömiksi. Onneksi saimme reissulta apua ja hoitoa, eikä kenellekään tullut mieleenkään lähteä kiertämään missään vaan prioriteettina oli saada kaikki kunnossa takaisin kotiin, jotenkin siedettävässä kunnossa.

Näin siis reissumme sai hieman ikävähkön lopun, josta onneksi kaikki kuitenkin selvisivät kotiin ehijin nahoin ja Suomeen sairaalaan. Näin jälkikäteen ajateltuna tuli reissulle kahmittua ehkä "hieman" liikaa kaikkea, mutta toisaalta nyt on mukava palata myöhemmin uudestaan niihin paikkoihin mitkä vaikuttivat erityisen hyviltä ja kiinnostavilta myöhempää tutkimista varten. En ole koskaan tehnyt yhtä massiivista reissua ja tuskin tulen tekemään uudestaan, tällainen kuitenkin tuli tehtyä ja näitä postauksia reissultakin kertyi muistaakseni yli 50 kappaletta, toivottavasti tykkäsitte ja löysitte myös itse uusia paikkoja missä vierailla. Tässä tämä oli koko reissu nätisti paketissa.  Kuukauden Jenkkireissun faktat, kustannukset ja reitin löydät tämän linkin alta.

ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN ROCKY MOUNTAIN

LIESJÄRVEN KANSALLISPUISTO

Monien pakureissujen lisäksi tehtiin kesällä toki muitakin retkiä (vaikka ei ehkä heti uskoisi). Käytiin tutustumassa Liesjärven kansallispuistoon yhtenä nättinä viikonloppuna. Otettiin Tonikin mukaan kokeilemaan josko eräily onnistuisi herralta hieman paremmin. Ja hyvin onnistui. Päästiin paikalle vasta niin myöhään ettei viitsitty kovin pitkälle lähteä ja jäätiinkin heti hyvän paikan bongattuamme niille sijoillemme. Käytiin uimassa, nautittiin aivan super ihanasta kesäpäivästä ja pötköteltiin riippumatossa. Heräsin sumuiseen aamuun ja pakotin Antin nousemaan ylös sillä aavistin hetken päästä alkavan kaatosateen ja vain sieltähän sitä sitten tulikin vettä kuin saavista. Parkkipaikan viereiseltä nuotiopaikalta kömpi teltoista läpimäriksi kastuneita kundeja ja kirosanoista päätellen heidän telttansa ei tainnut olla kovin vedenpitävä. Meillä oli onneksi vähän paremmat varusteet ja säästyttiin kuivina.

Oikein mukava pieni kaupunkipako. Liesjärven kansallispuisto on mainiota vaihtelua Nuuksiolle varsinkin kun tämä helmi löytyy vain vähän reilun tunnin ajomatkan päästä Helsingistä. Suosittelen.

KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ KESÄ