nuuksio

PERHERETKI NUUKSIOON

Käytiin pari viikkoa sitten aurinkoisen lauantain kunniaksi Nuuksiossa heittämässä pieni lenkki. Toni (koira) tykkää ihan valtavasti vetää metsässä ja tuntuu ettei siltä lopu virta koskaan. Meidän parin kilometrin lenkki paisui lopulta lähemmäs kahtakymmentä, mutta taisin olla ainoa jota rupesi loppua kohden hapottamaan. Koira ja mies veteli ihan tyytyväisinä kun meikällä polvi rupesi vaivaamaan vikojen kilometrien kohdalla. Oli ihanaa istuskella pihalla ja syödä eväitä, ensi kerralla pitää ottaa vielä kunnolla grillattavat ja termari messiin. Kaikeksi yllätykseksi Janikin oli ihan innoissaan ja halusi näyttää jonkun tietyn saaren missä oli ollut telttailemassa teininä, ehkä me siis vihdoin ensi kesänä mennään koko perheen voimin telttailemaan. 

On ollut hauska huomata miten retkeily ja ylipäätään Suomen luonnossa matkailu on ollut nyt kovassa nousussa ja viimeisen päälle trendikästä. Myönnän siis täysin innostuneeni itsekin entisestään lähiseuduista. Jenkeissä samanlainen ilmiö on tullut instagramista nähtyä, seuraan tosi montaa jenkkiä ja siellä kovaa kamaa on kyllä juuri kaikki retkeily ja kansallispuistot. Tuntuu, että silloin nuorempana eräily ei ollut yhtään trendikästä vaan yleisesti vähän nörttiä, jonka takia ei tullut itse pidettyä mitään meteliä omastakaan retkeilystä. Yllättävän harva taisi edes tietää yläasteella saatika lukiossa, että olen kunnon aktiivipartiolainen. Ihan mahtavaa, että meininki on muuttunut ja lähiseutumatkailu noussut pinnalle. 

PS. Käykää laittamassa kysymyksiä tuonne postaukseen. Erityisesti kaikki nolot ja tyhmät kysymykset, ihan mitä vain maan ja taivaan väliltä.

IMG_9887 IMG_9766 IMG_9720 IMG_9742 IMG_9771 IMG_9775 IMG_9748 IMG_9789 IMG_9757 IMG_9763 IMG_9798 IMG_9759 IMG_9822 IMG_9818 IMG_9760 IMG_9832 IMG_9851 IMG_9877 IMG_9888

ERÄILYÄ

Osasta lukijoista varmaan tuntuu, että oon täysin kääntäny takkini tässä vuosien myötä kun blogi ei enää olekaan pelkkiä vaate- ja räppijuttuja vaan astetta maanläheisempää settiä. Aika jolloin aloitin tämän blogin oli varmaan suurinta muutoksen aikaa omassa elämässä, olin oikeastaan aika pihalla siitä kuka oikein olen. Tuntuu, että 20 on monella se ikä milloin ollaan muka niin aikuisia, mutta samalla niin pihalla vieläkin. Harva oikeasti tietää mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa tai mitkä jutut ovat niitä oikeasti omia eikä vain muiden mielestä siistejä juttuja, jos tiedätte mitä meinaan. Musta tuntuu että tää blogi on tällä hetkellä juuri sitä mitä mä olen, osittain siksi että olen löytänyt jotain mikä on pitkään ollut kateissa. 

Olin teininä oikeastaan aika tylsä, alkoholi ei mua oikeastaan kiinnostanut juuri lainkaan ennen kuin tulin täysi-ikäiseksi. Sen sijaan mun viikonloput vietin todella usein metsässä milloin missäkin partiohommissa. Ja se oli just sitä mitä halusinkin tehdä, en kaivannut tippaakaan mihinkään kaupunkiin ostarihengailemaan. Partio kuitenkin muuttuu astetta vakavammaksi siinä vaiheessa kun täysi-ikäistyt, pitäisi ottaa vastuuta milloin mistäkin asiasta ja järjestää puuhaa enemmän muille kuin itselle, yhdestä mun parhaasta kaverista tehtiin lippukunnanjohtaja vaikka hän ei itse pestistä mitenkään riemusta kiljunut ja mua vaan ahdisti pelkkä ajatuskin kaikesta ekstrahommasta. Putosin siis pois partiokuvioista kokonaan tossa vaiheessa ja monta vuotta ajattelinkin, että se oli vaan sellainen 12 vuoden elämänvaihe missä kävin eräilemässä viikottain.

Muutin vuosi sitten kokonaan tänne Viikkiin ja rehellisesti pelkäsin aluksi etten viihtyisi täällä yhtään, koska täähän on keskellä peltoja. En kuitenkaan ole katunut tänne muuttoa sekuntiakaan ja hassuinta onkin se, että täällä luonnon keskellä Tonia lenkittäessä olen tajunnut miten kova ikävä mulla on ollut luontoon. Kaikki nää vuodet olen koittanut etsiä milloin mitäkin puuttuvaa palaa elämässäni ja se on koko ajan ollut siinä vieressä ja niin itsestäänselvänä etten ole sitä tajunnut. Viime kesän reissu joka koostui pitkälti tästä eräilystä kiteytti kaiken. Istuin retkituolissa, itse tekemäni nuotion lämmittäessä jalkojani, katsoin kohti tähtiä ja mietin miten olin voinut unohtaa tämän fiiliksen. Nyt en aio enää unohtaa, en kun olen löytänyt sen riemun uudestaan.

Mutta kertokaas miten eräilyä voi harrastaa jos ei ole omaa tiivistä eräporukkaa? Miten aikuiset eräilevät? Tottakai mulla pari ystävää joiden kanssa telttailla, mutta mitä jos haluaisi retkeillä enemmän kuin pari kertaa vuodessa ja haluaisi retkeillä kunnon porukalla? Onko olemassa joku ryhmä mistä etsiä eräseuraa tai onko olemassa partion vastinetta aikuisille? Kysyin instagramissa kiinnostaako jengiä eräily ja sain valtavasti kommentteja ihmisiltä siitä kuinka heillä ei ole kavereita keiden kanssa lähteä telttailemaan. Kertokaas ihanat lukijat oletteko te jatkaneet aikuisiällä eräilyä ja miten sen teitte, mistä löytyi se oma eräporukka?

nuuksio (3 of 109) nuuksio (7 of 109) nuuksio (19 of 109) nuuksio (15 of 109) nuuksio (29 of 109) nuuksio (26 of 109) nuuksio (34 of 109) nuuksio (37 of 109) nuuksio (24 of 109) nuuksio (41 of 109) nuuksio (46 of 109) nuuksio (47 of 109) nuuksio (50 of 109) nuuksio (55 of 109) nuuksio (57 of 109) nuuksio (51 of 109) nuuksio (64 of 109) nuuksio (67 of 109) nuuksio (68 of 109) nuuksio (70 of 109) nuuksio (71 of 109) nuuksio (76 of 109) nuuksio (81 of 109) nuuksio (92 of 109) nuuksio (93 of 109) nuuksio (100 of 109) nuuksio (96 of 109) nuuksio (102 of 109) nuuksio (103 of 109) nuuksio (107 of 109) nuuksio (109 of 109)

Kaikki kuvat meidän vklopun eräretkeltä Nuuksion Vääräjärvelle, jota voin kyllä suositella täydestä sydämestäni. Oli yksinkertaisesti täydellistä.