slovenia

VIIMEINEN VIIKKO EUROOPASSA - ON THE ROAD

Päätin jatkaa nyt kotosalta loppuun tämän reissun päivittäisen reitin jakamisen niin saa hyvän kokonaiskuvan reissusta.Alkureissun päivät ja reitin löydät täältä. Keskireissun taas täältä.

PÄIVÄ19: Matka jatkui Slovenialaiselta viinitilalta kohti pohjoista ja Triglavin kansallispuistoa. Olin listannut itselleni paikkoja mihin on pakko päästä ja Soca-joki oli listan kärkipäässä. Ajettiin siis suoraa Socan varrelle ja sitä pitkin pujoteltiin vuorten välistä Soca Campille asti mihin jäätiin yöksi. Oltiin hyvissä ajoin perillä ja käytiin tehtiin pieni kävelyretki lähimaastoihin.

slovenia
soca

PÄIVÄ20: Syötiin aamiaista ensin joella auton pakattuamme. Ajoimme Socaa ylöspäin Trentaan, matkalla pysähdeltiin ja käveltiin lenkkejä. Jatkettiin vuorten yli 1000 metrin nousu autolla, jonka huipulla ihmeteltiin aikamme maisemia. Matka jatkui ja ajoimme Lake Bohinjille jonne jäätiin yöksi.

 Processed with VSCO with c7 preset Processed with VSCO with c7 preset
slovenia

PÄIVÄ21: Lake Bohinjlla vaihdettiin majapaikkaa leirinnästä Hostelliin, josta vuokrattiin kanootti. Lähdettiin puolen päivän aikaan melomaan pitkin järveä ja vietettiinkin koko päivä järvellä meloen, riippumatossa pötkötellen ja uiden.

lake Bohinj
lake Bohinj

PÄIVÄ22: Aamiaisen jälkeen pakattiin taas kamat ja ajettiin Itävaltaan, suuntana meillä oli Hallstat. Päästiin perille ja leirintäalueita tiedustellessa tuli ilmi, että ne maksoivat yli 50 euroa yöltä ja molemmissa omistajat olivat niin tökeröitä ja epäkohteliaita, että meillä meni täysin fiilikset. Jatkettiin matkaa Pohjoiseen ja löydettiin kiva järven rannalla oleva leirintäalue mihin jäätiin.  

ítävalta
itävalta

PÄIVÄ23: Suunnattiin Itävallasta kohti Tsekkejä, kierreltiin ensin parissakin eri paikassa, mutta lopulta päädyttiin matkaamaan Prahan vieressä olevalle maailman symppiksimmälle leirintäalueelle.

PÄIVÄ24: Prahasta ajoimme pohjoiseen Bohemian Switzerlandiin, jossa käytiin ensin pienellä päiväretkellä ja suunniteltiin seuraavaa päivää. Otettiin leirintä jonkun matkan päästä ja otettiin päivä iisisti.

IMG_2814.jpg

PÄIVÄ25: Lähdettiin vaeltelemaan pitkin Bohemian Switzerlandia ja mentiin ensin katsomaan Euroopan suurinta kivikaarta, siitä jatkettiin pitkin metsiä alas laaksoon ja Tsekkiläiseen kanjoniin, jossa matkailtiin pitkin vesistöä veneellä ja jalan. Illalla jatkettiin Saksan puolelle leiriytymään.

 Processed with VSCO with m5 preset Processed with VSCO with m5 preset
 Processed with VSCO with m5 preset Processed with VSCO with m5 preset

PÄIVÄ26: Aamulla herättiin puoli viideltä ja lähdettiin Saxon Switzerlandiin, halusin nähdä Bastein sillan auringon noustessa ja herääminen kannatta. Saatiin koko silta lähes yksinomaan meille ja valo oli aivan täydellinen. Aamun jälkeen otettiin todella pitkä ajo koko Puolan läpi Liettuaan, sillä alkoi iskeä reissuväsy ja koti-ikävä.

 Processed with VSCO with e1 preset Processed with VSCO with e1 preset
saxon

PÄIVÄ27: Oltiin päästy lähelle Klaipedaa, josta mennään lautalla yli kuurinkynnäkselle ja palkittiin itsemme shoppailemalla kenkiä ostoskeskuksessa aamupäivästä. Siitä otettiinkin lautta Kuurin Kynnäkselle, jota pitkin ajettiin ihan Venäjän rajalle asti. Jätettiin auto leirintää ja lähdettiin tutkimaan paikkoja jalan. Pienen sateen jälkeen aurinkokin tuli pilvien takaa ja vietettiin ihana ilta loputtomalla hiekkarannalla auringon laskiessa.

kuurinkynnäs
kuurin kynnäs
kuurin kynnäs

PÄIVÄ28: Aamulla käytiin vielä pyörimässä ympäristössä hiekkasärkillä, jonka jälkeen jatkettiin matkaa kohti kotia. Ajettiin pitkä pätkä Liettuaa ja Latviaa, mutta iltaa kohden jäätiinkin yöksi meren rannalle. Tehtiin nuotiolla ruokaa ja suunniteltiin seuraavaa päivää.

latvia

PÄIVÄ29: Latviasta matka jatkui rannikkoa pitkin Viroon ja Rummuun. Rummussa kierreltiin aikamme ympäriinsä, mutta ilman ollessa todella kylmä hylättiin ajatus uimisesta tai leiriytymisestä kokonaan ja jatkettiinkin matkaa rannikolle Virolaiselle luonnonsuojelualueelle. Saatiin oikein oma keittokatos ja otettiin koko ilo irti viimeisestä illasta.

viro

PÄIVÄ30: Aamulla aikaisin ylös ja kohti Tallinnaa. Otettiin laiva kotia kohti puoli viikkoa alkuperäistä suunnitelmaa aikaisemmin ja oli ihana palata kotiin!

TOINEN VIIKKO EUROOPASSA - ON THE ROAD

PÄIVÄ12: Oltiin saavuttu edellisenä iltana Plitvicen lähellä olevalle Koranan leirintäalueelle. Aamulla meidän piti herätä auringon nousun aikaan ja mennä heti ensimmäisten joukossa puistoon, mutta aamuiset harmaat pilvet ja väsymys veivät voiton. Päästiin Plitviceen puolen päivän aikaan ja kierreltiin puistossa reilu 6 tuntia. Siinä ajassa ehdittiin nähdä kaikki puiston trailit ja putoukset, jonka jälkeen jatkettiin matkaa rannikolle.

image.jpg
image.jpg

PÄIVÄ13: Aamupäivä meni mukavasti Camp Ujcassa Kroatian rannikolla ja päästiin kokeilemaan ensimmäistä kertaa merivettä. Ihan hullua miten hyvin Kroatialainen meri kelluttaa ja veden kirkkaus oli jotain ihan käsittämätöntä. Muutenkin todella siisti leirintäalue, joskin hieman kallis, joten päätettiin jatkaa taas matkaa etelään ja kohti Mostaria.

image.jpg
image.jpg

PÄIVÄ14: Bosnia & Hertzegovina oli jo edellisen ilman perusteella vakuuttanut niin, että päätettiin jäädä sinne pidemmäksi aikaa. Vietettiin pari päivää kaupungissa, syötiin ravintoloissa ja otettiin vähän vapaata pakuelämästä.

image.jpg
image.jpg

PÄIVÄ15: Alkuperäinen suunnitelma Montenegroon ajamisesta päätettiinkin muuttaa reissusuunnitelman rentouttamiseksi ja lähdettiin ajamaan takaisin rannikolle. Matkalla otettiin pitkä breikki Kravicen putouksilla, jossa uitiin vesiputouksissa tuntikaupalla. Aivan sairaan siisti paikka! Matka jatkui Kravicesta Splitistä pohjoiseen rannikolle Camp Tomakseen.

image.jpg
image.jpg

PÄIVÄ16: Vedettiin aamu pitkän kaavan kautta, sillä meidän leiri-isäntä oli aivan super mukava ja alue todella hieno. Uitiin kunnolla, tiskattiin kaikki astiat kunnolla, käytiin suihkussa ja tehtiin oikein kunnon aamiainenkin. Mihinkään ei ollut kiire. Pieni reissuväsy ja Mostariin unohtuneet shampoot kuitenkin kiristivät hermoja ja saatiin pieni reissukiukku aikaan lopulta niinkin fiksusta asiasta kuin tiskirättien määrästä. Jatkettiin matkaa ja saatiin kuitenkin tilanne rauhoitettua ja lopulta naurettiin omalle naurettavuudellemme.  

image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg

PÄIVÄ17: Aamulla pitkät uinnit ja aamiaiset, matka jatkui takaisin rannikolle. Otettiin lautta saaresta pois ja päätettiin jatkaa saarten sijasta rannikkoa pitkin ajelua. Ajettiin Istriaan ja poikettiin Pulassa, mutta päädyttiin ottamaan suunta kohti pohjoista ja Sloveniaa. Pientä koti-ikävää on havaittavissa ja paahtavan helteen sijaan kaipaa jo viileämpiä maisemia.

image.jpg
image.jpg
image.jpg
image.jpg

PÄIVÄ18: Oltiin saatu vinkki aikaisemmin reissulla tapaamiltamme tyypeiltä tulla Sloveniassa Saksidaan, jossa on leirintäalue keskellä viinitilaa. Paikka kuulosti jo pelkkänä ajatuksena täydelliseltä ja voi jestas miten täydellinen se olikaan oikeasti. Niin ihana ja idyllinen paikka, että päätettiin jäädä pariksi yöksi, jotta päästiin nauttimaan tilalla tarjoiltavasta 5 ruokalajin illallisesta viineistä puhumattakaan. Koti-ikävä ja reissuväsy selätetty täysin ja reissu jatkuu ihan uudella innolla taas. 

image.jpg
image.jpg
image.jpg