wintervan

TALVELLA PAKULLA HANKOON

Viime vuonna kevät tuli niin nopeasti, että nämä meidän talviset pakukuvat jäivät kokonaan jakamatta. Tänä vuonna kevät tuli hitaammin kuin muistan, mutta silti unohdin nämä. Tässäpä siis talvisen pakureissun kuvia. Päätimme yhtenä viikonloppuna lähteä katsomaan talvista Hankoa pakulla, meille osui kohdalle täydellinen kirkas keli vaikka Helsingissä olikin koko viikonlopun huonoa säätä. Ilta ja yö olivat kirkkaita ja aamulla aurinko paistoi samalla kun mereltä tuleva sumu ympäröi meidät. Reissussa sinänsä ei ollut mitään ihmeempää, tavallinen hetkellinen pako kaupungista, mutta vaikkei pakkasta ollutkaan kuin -3 niin tärisin melkein koko yön kylmästä. Tästä vasta viikkojen päästä sain tietää olevani raskaana, joten paljastui syykin sille kylmyydelle. Sama kylmyys nimittäin seurasi minua Skotlantiinkin, joka oli yksi elämäni kylmimmistä reissuista, mutta siitä ehkä lisää jossain toisessa jutussa.

Pakuelämän hienous on se, että voi täysin ilman erityistä suunnittelua vaan mennä ja tuntuu heti siltä, että olisi lomalla. Tämäkin reissu oli kaikessa kylmyydessä juuri sellainen piristävä viikonloppu kiireisen arjen keskellä. 

HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE HANKO VANLIFE

TALVISEN PAKUELÄMÄN PLUSSAT JA MIINUKSET

Eli lyhyesti ja ytimekkäästi pakulifen plussat ja miinukset nimenomaan talvella. 

Miinukset

  1. Suihkussa käyminen tien päällä mahdotonta. Ratkaisu: Wetwipesit, huoltoasemien vessat, oikea vaatetus ettei hikoile.

  2. Kylmyys on tietenkin miinus sillä se asettaa haasteita juomien säilytykseen, varustukseen, vaatetukseen sekä aamuisin makuupussista nousemiseen. Ratkaisu: oikeanlainen varustus.

  3. Autoilu talvella, meillä meni suhteellisen hyvin reissu, mutta talviolosuhteet tietenkin asettavat tiettyjä haasteita. Auto ei välttämättä käynnistykään ihan ykkösellä aamulla, valot saattavat pätkiä, mikään virta ei pysy missään ja tien sivusta majoitusten löytäminen on paljon haasteellisempaa isojen lumivallien takia kuin kesällä. Ratkaisu: pieni ennakkosuunnittelu ja auton kannalta pahimpaan varautuminen. Käy lukemassa vinkit road trip talvella postauksesta.

  4. Ruokailu onnistuu toki yhtä vaivattomasti kuin kesälläkin, mutta haasteen siihen tuovat hanskojen kanssa säätäminen ja se hetki kun lämmin ruoka jäähtyy jo matkalla lautaselta suuhun, ei voi ehkä ihan samalla tavalla hifistellä ruuan tekemisen kanssa kuin kesällä. Tosin eipähän tarvitse odotella ruuan jäähtymistä eikä mikään mene ainakaan lämmön takia pilalle autossa. Ratkaisu: helpot nopeasti syötävät ruuat.

  5. Pimeässä ajaminen. Jos valoisa aika kestää alle 5 tuntia niin on sanomattakin selvää, että jossain kohtaa on pakko ajaa pimeällä vaikka kuinka hyvin suunnittelisi. Silloin varsinkin pohjoisessa tulee mukaan kuvioon teille eksyneet porot ja muutenkin ajaminen muuttuu astetta jännemmäksi. Ratkaisu: Yritä ajaa valosalla ja varmista että valot toimii. 

WINTER VAN VANLIFE KAAMOS VANLIFE

Plussat

  1. Tunnelma. Pimeässä kylmässä kun kömmit rakkaan kanssa yhdistettyyn makuupussiin jouluvalojen loistaessa pakun katossa on tunnelma juuri eikä melkein. On ihanaa olla ihan vain kahden kun monissa paikoissa offsesonkina ihmiset loistavat poissaolollaan.

  2. Yöunet, en tiedä oltiinko molemmat jotenkin rikki poikki loman tarpeessa vai nukuttiinko 15 tunnin yöunia puhtaasti siitä syystä, että pimeys laskeutui jo neljältä ja nukuimme kylmässä raikkaassa ulkoilmassa. Oli miten oli niin en ole varmaan koskaan ollut yhtä levännyt.

  3. Yöt ylipäätään ovat upeita kaikkine tähtineen ja revontulineen.

  4. Maisemat, rakastan lumisia teitä ja lumen peittämiä maisemia. Kaunista valkoista silmän kantamattomiin, meidänkin reissulla oli vaikka mitä upeita maisemia joiden läpi ajeltiin.

  5. Villapaidat, kerrokset villasukat, ei tarvitse ilmastointia autossa tai ajaa kalsareissa lämpöhalvauksen kourissa. Oma lämpötila on täyson omasta vaatetuksesta kiinni ja saa luvan kanssa laittaa vaikka useamman villapaidan päällekäin ja myös nukkua niissä.
WINTER VAN VANLIFE KAAMOS VANLIFE

KAAMOS

En ole vielä koskaan lähes 30 vuotisen elämäni aikana päässyt kokemaan kaamosta. Useilla viime reissuilla olen kuitenkin tavannut paljon ihmisiä, jotka asuvat alueilla missä aurinko ei nouse kuukausiin vuoden pimeimpänä aikana. En tiedä miksi, mutta ajattelin pitkään kaamoksen harmaaksi. Hieman asioista jotain ymmärrettyä ajattelin sen olevan sininen ja tumma. Olen jo muutaman vuoden halunnut päästä kokemaan kaamoksen itse sen sijaan, että kiusaan ihmisiä kysymyksilläni aiheesta. Olinkin todella fiiliksissä kun päätimme lähteä pakulla kohti kaamosta.

Nämä kaikki kuvat ja myös viimeisten viiden postauksen kuvat on otettu kaamoksessa vuoden pimeimpään aikaan. Eikä silti ole niin kovin pimeää mitä voisi kuvitella. Pilveetön taivas on kaamoksellakin sininen ja muutamana päivänä tuntui päivä vain loputtomalta auringonnousulta joka kuin huomaamatta taittui laskuun itse auringon piilotellessa jossain horisontin takana. Reissullamme näin taivaalla enemmän värejä kuin koskaan ennen, kaikissa maailman väreissä ja sävyissä. Oli paljon valoisampaa mitä olin alunperin kuvitellut ja tunnelma tyynen rauhallinen. Ja mikä parasta kaamoksen kokeminen oli aivan täysin matkamme arvoista. Näistä tunnelmista oli hyvä lähteä kotia kohti.

KAAMOS KAAMOS KAAMOS KAAMOS KAAMOS KAAMOS KAAMOS KAAMOS KAAMOS KAAMOS