TICKET TO THE MOON - DOLOMITES

Onko teillä jotain mitä ilman ette matkusta minnekään? Minulla se on riippumatto, se täytyy jotenkin aina mahduttaa matkaan. Sain tämän kyseisen Ticket To The Moonin neljä vuotta sitten joululahjaksi ja sillä on otettu päikkäreitä vaikka ja missä ympäri maailman. Yksi upeimmista paikoista ottaa torkkuja on ollut kuitenkin Dolomiiteilla, koska miksi ihmeessä ei ottaisi torkkuja veden päällä makoillen jos se on mahdollista. Riippumatto sulautui vielä maisemaansakin aika osuvasti. Oltiin herätty jo ennen auringonnousua, joten siinä ysin aikaan oli hyvä ottaa pieni tauko. Ainoa harmi oli se ettei Eevalle sattunut omaa riippumattoa mukaan, oltaisiin saatu ne meinaan hauskasti molemmat roikkumaan tuohon laiturin alle. 

Onkos siellä muita riippumattoja fanittavia? Tänä kesänä voisin ottaa tavoitteeksi retkeilyreissun jossa nukkuisin yöni riippumatossa, sekin meinaan onnistuu kunhan tietää parit kikkaa.

TICKET TO THE MOON TICKET TO THE MOON TICKET TO THE MOON TICKET TO THE MOON TICKET TO THE MOON TICKET TO THE MOON TICKET TO THE MOON TICKET TO THE MOON

Suvi Höyden

00100, finland