UTTAKLEIV BEACH - LOFOTEN

Musta tuntuu usein siltä, että osun oikeaan paikkaan juuri oikeaan aikaan kamerani kanssa. En tiedä miksi, mutta usein mulle iskee sellainen valtava intuitio siitä, että nyt on pakko mennä kameran kanssa jonnekin tiettyyn paikkaan ja yleensä tämä fiilis johtaa eeppisiin kuviin. Heräsin esimerkiksi Hauklandissa keskellä yötä ja totesin, että on pakko mennä ulos kuvaamaan. Kyseisen aamun kuvat ovat edelleen yksiä lemppareitani reissusta, odottakaas vaan kun näette ne. Tämä Uttakleivin ranta oli toinen tälläinen mihin mulla iski yhtäkkiä pakottava tarve päästä. 

Oltiin pystytetty leiri jo Hauklandiin ja jotain safkailtukin kun rupesin katselemaan auringon suuntaa. Se oli aikoja sitten jo laskenut vuorten taakse, mutta kaukaisista huipuista näin ettei se ollut vielä kokonaan laskenut. Keksin siinä sitten, että nyt muuten pakataan auto ja ajetaan viereisestä tunnelista vuorten aurinkoiselle puolelle ja näin myös tehtiin.

Ja kyllä muuten kannatti taas luottaa siihen omaan intuitioon. Auringonlasku oli upea ja jaksoin ihan viimeiseen asti tuijotella kuinka hohkaava pallo hiljalleen painui aaltojen taakse. Ilta-auringossa tämä Uttakleivin ranta näytti ihan älyttömän hienolta ja seuraamme liittynyt koirakin oli kuin tehty vuorimaisemaan. Meri pauhasi, lampaita pyöri ympärillä ja piti taas oikein nipistää itseään, että mihin sitä onkaan taas päätynyt.

IMG_4586 IMG_4963 IMG_4652 IMG_4601 IMG_4703 IMG_4613 IMG_5061 IMG_4597 IMG_4702 IMG_5060 IMG_4795 IMG_4922 IMG_4807 IMG_4892 IMG_4821 IMG_4595 IMG_4829 IMG_5045 IMG_4841 IMG_4871 IMG_4998 IMG_5066 IMG_5025 IMG_4673

Suvi Höyden

00100, finland