VAUVAN KANSSA TALVIPUUTARHASSA

Huomasin, että vaikka kuinka kannustitte kirjoittamaan omasta elämästä niin jotenkin olin ihan lukossa. Kirjoitin juttuja, muokkasin loputtomiin ja lopulta hylkäsin postaukset. Olin liian tiukasti jumiutunut tähän matkablogin muottiin. Hain sitten inspiraatiota todella vanhoista blogipostauksista ja niissä oli ihan mielettömän aitoa hetkessä elämistä. Kerroin niissä siitä mitä olin tehnyt päivän aikana tai ollut tekemättä. Olin kirjoittanut kaikesta arkisesta kuten päivällä syömästäni patongista, kuka nykyään muka kirjoittaa patongista, ellei se ole sponsoroitu? Tajusin vihdoin, että jostain on aloitettava, aloitan siis tästä. 

Olen kärsinyt viime aikoina lievästi "seinät kaatuu päälle" fiiliksestä. Vauvan kanssa eläminen rajoittaa, vaikka haluaisin olla se tyyppi jota se ei rajoita. En tiedä ottiko Antti vihjailujeni vuoksi töistä pidennetyn viikonlopun vapaaksi vai muuten vaan, mutta kiva että otti. Lauantaina oli ihan mieletön keli, joten pakattiin vauva vaunuihin, kahvit termariin ja suunnattiin kohti talvipuutarhaa. Ei muuten oltu ainoat jotka olivat keksineet näin nerokkaan lauantaiaktiviteetin, mutta onneksi oltiin sen verran ajoissa, että päästiin pahimman ruuhkan alta sopivasti pois. Väinö (vauvamme on siis Väinö nimeltään) oli ensin ihan unessa ja syömisen jälkeen ilmeisesti tuntematon ympäristö iski tajuntaan kun rupesi vähän jännittämään. Siinä sitten pysyteltiin tiukasti sylissä olan yli kurkkien.

Olen viettänyt pitkän pätkän lapsuudestani talvipuutarhassa ja minulla oli aikoinaan jopa oma suosikkikala, jota silittelin täällä käydessäni. Jotenkin ihanaa, että tänne pääsee vieläkin ilmaiseksi ja paikka on pysynyt täysin samanlaisena kaikki nämä vuodet, ainoastaan kolikot ovat altaista kadonneet (mikä tosin on ihan vain positiivinen muutos). Ja jotenkin vieläkin ihanampaa käydä täällä nyt oman lapsen kanssa. 

VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11 VÄINÖ 11

Suvi Höyden

00100, finland