VENETSIALAISET SAARISTOSSA

Reilu viikko sitten vietettiin elokuun viimeisen vklopun kunniaksi venetsialaisia eli veneily- ja mökkeilykauden päätöstä. Oltiin saatu kutsu Antin serkkujen mökille ja mikä voittaisikaan viikonloppua saaressa. Paikalla oli koko serkkuporukka tyttö- ja poikaystävineen. Ohjelmaan kuului asianmukaisesti krokettirata, pojilla pokerinpeluuta, sauna, laiturilla hengailua sekä tähdenlentojen bongailua kalliolla. Ruokana syötiin mitäs muutakaan kuin itse kalastettua haukea ja takametsästä kerättyjä kanttarelleja. Meininki oli rento ja nukuttiin Antin kanssa teltassa todella makoisat yöunet. Näin syksyn myötä tuntuvat viikonloput hujahtavan ennätysvauhtia ohi, hirveästi tekisi mieli lähteä kaikenlaisille retkille, mutta ei millään kerkiä. Todennäköisesti tämä jäi tämän vuoden viimeiseksi mökkireissuksi. Telttailemaan ajateltiin silti vielä suunnata jossain kohtaa. 

SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO SAARISTO

Suvi Höyden

00100, finland