MATKAILU TOI MINUT KOTIIN

1 Comment

MATKAILU TOI MINUT KOTIIN

Yhteistyössä Momondon DNA-Journey kanssa

Olen matkustellut aina. Ihan ensimmäiset muistoni ovat ulkomailta eivätkä suinkaan Suomesta. Nuorena olin mukana useissa koulujen välisissä projekteissa ja asuin perheissä milloin missäkin päin Eurooppaa. Suomessa vietin kaikki kesät ja vapaat pitkin metsiä, mutta ajattelin aina, että olin syntynyt väärään maahan. Olin vakuuttunut siitä, että heti kun saan aikuiselämäni alkuun muutan pois Suomesta. Ajatus jatkoi elämistään vaikka lähdin Intiaan ja tulin sieltä ns. maitojunalla kotiin jalka paketissa. Voisi kuvitella, että viimeistään siinä vaiheessa tulisi ikävä kotiin, kun makoilee Intialaisella leikkauspöydällä. Ei tullut, ja loukkaantumisessa eniten harmitti se etten päässyt Nepaliin.

Päädyin opiskelemaan, Moskovaan vaihtoon, hankin koiran ja reissailin Euroopassa. Ajatus ulkomaille muuttamisesta hellitti. Valmistuin ja tarkoituksena oli pitää välivuosi jossain päin maailmaa, mutta pääsin kuitenkin suoraan seuraavaan kouluun sisään. Aloin hiljalleen toteuttaa kaikkia nuoruuden matkustus haaveita: matkustin Venetsiaan, Meksikoon Maya-temppeleille, Prahaan johon ihastuin 14-vuotiaana, sitten tuli Kalifornia, New York, heli ski Ruotsissa, Lofootit, Dolomiitit, Northwest, Kanada, vaikka ja kuinka monta maata sekä paikkaa mistä olin haaveillut. Sitten tuli ikävä Suomeen. Yhä useammin ja yllättäen ikävöin matkoilla omaa kotirantaa, kotimaisia ruokia, telttailua metsässä, puhtautta, kylmyyttä ja ihan vain kotiin. 

Mitä enemmän matkustin niin sitä enemmän aloin arvostamaan Suomea. Reissuilta oli ihana palata kotiin kaikkien niiden kokemusten ja muistojen kanssa. Joitain vuosia sitten tajusin, etten ole enää pitkään aikaan halunnut muuttaa pois Suomesta. Olen nähnyt matkoilla todella paljon, ja kaikki mitä olen nähnyt ja oppinut on tosiaan saanut minut katsomaan tätä omaa kotimaata ihan eri tavalla. Koen olevani todella vahvasti suomalainen ja huomaan, että mitä vanhemmaksi tulen sitä enemmän vaalin vanhoja ns. suomalaisia tapoja ja asioita, jotka mummoni tai vanhempani ovat minulle opettaneet. Enkä edes aloita Suomen luonnosta, sanotaan vain lyhyesti ettei mikään voita meidän omia metsiä, järviä ja rantoja. Kuulun Suomeen ja tunnen, että tänne olen aina kuulunutkin. 

IMG_5519.jpg

Tämän kampanjan myötä pääsin selvittämään geeniperimäni 2000-vuoden taakse. Matkailun olen oppinut arvostamaan suomalaisuuttani ja olikin äärettömän mielenkiintoista kuulla Momondon DNA-tutkimuksen tuloksista, että 87% geeniperimästä myös on suomalaista, pienellä eurooppalaisella twistillä. Ei sinänsä yllättävää sillä olin jo viisivuotiaana Italiassa yleinen nähtävyys kiharan valkoisen pellavatukkani ja sinisten silmien kanssa. En kuitenkaan usko, että niinkään geeniperimä on vaikuttanut juurtumiseeni vaan kyllä ne matkat ympäri maailman ovat saaneet katsomaan lähelle ja antaneet perspektiiviä asioihin. Olen oppinut arvostamaan sitä mitä minulla jo on ja rikastuttamaan sitä sillä mitä muulla maailmalla on minulle tarjota. Siksi suosittelen matkustamista kaikille muillekin ja ennen kaikkea hyvää itsenäisyyspäivää rakkaalle kotimaalle!

Käykää myös lukemassa minun, Sarin ja Monan yhteispohdinnat DNA-kampanjan tiimoilta ja siitä mitä meille omat juuret ja matkustaminen merkitsevät. Arvaatteko kuka meistä oli geeneiltään suomalaisin?

Nimetön.png
Northern lights

1 Comment

ANGELS LANDING - ZION

1 Comment

ANGELS LANDING - ZION

Zionissa sijaitsi reissumme mielenkiintoisimman reitin lisäksi myös pelottavin ja haastavin. Kyseessä on suosittu Angel's Landing, joka on monissa listauksissa rankattu top kymppiin vaarallisimmista vaellusreiteistä. Syy tähän on puhtaasti se, että reitin viimeinen osuus kuljetaan kettinkejä pitkin kiipeillen ja tasapainoillen kapeissa kohdissa. Pituutta koko reitille tulee vähän alle 9 kilometriä ja nousua on huipulle 453 metriä, matkaan edestakaisin saa menemään yhteensä 3-4 tuntia jos haluaa pitää reippaan tauon huipulla.

Olin itse kuumotellut tätä reittiä niin nettivideoista kuin kuvistakin, sillä vasta viime vuosina minut vallannut pelko korkeista paikoista oli hyvin iskostuneena takaraivoon. Itselläni on myös suuria vaikeuksia luottaa mihinkään ihmisten rakentamaan ja tieto kallioon pultatuista kovassa kulutuksessa olevista kettingeistä ei varsinaisesti lohduttanut. Olin siis etukäteen miettinyt, että tarpeen vaatiessa jätän leikin kesken. Jos pelottaa liikaa niin en mene väkisin. 

Lähdettiin tunti ennen auringonnousua matkaan ja alkupätkä taitettiin otsalamppujen loisteessa, aamukuuden herätys kannatti ja saatiin vaeltaa ihan omassa yksinäisyydessä. Ilma oli myös viileä ja teki tiukasta noususta huomattavasti mukavamman. Ensimmäisiin ihmisiin törmättiin vasta kettinkien alkaessa, kaksi saman ikäistä naista oli jämähtänyt paikoilleen toisen panikoidessa todella kovasti korkeutta. Pienen selvittelyn jälkeen todettiin kaikki ettei hänen kannata jatkaa vaan jäädä odottamaan siksi aikaa, että ystävä kiipeä huipulle. Tässä vaiheessa mietin itse, että mitenköhän tässä käy, mutta fiilis oli yllättävän hyvä reitistä. Vedettiinkin sitten suoraa pysähtymättä (ja alas katsomatta) puoleen väliin Lauran aina välillä kysellessä, että onhan kaikki hyvin. Siitä loppu huipulle asti menikin yllättävin kivuttomasti ja fiilis ylös päästyä ihan älytön. 

Huipulla nautittiin maisemista, nousevasta auringosta sekä eväistä vain muutaman muun ihmisen kanssa. Paluumatka olikin sitten hieman jännempi, kun pudotusta joutui välillä väkisinkin katsomaan alaspäin mennessä, mutta samalla tiesi tulleensa saman reitin jo ylöskin onnistuneesti. Ihmisiä rupesi myös tulemaan vastaan ja välillä joutui huutamaan vastaantulijoita odottamaan kapeissa ja pelottavissa kohdissa. Ruuhkaiseen aikaa reitti olisi varmasti ollut hyvin epämiellyttävä kiivettävä, sillä suurimpaan osaan paikoista ei kaksi ihmistä mahdu mitenkään päin ilman oikeata putoamisvaaraa. Jälkikäteen ajateltuna tämä ei kuitenkaan ollut niin paha mitä annetaan ymmärtää, kunhan vaan valitsee ajankohdan onnistuneesti. Eli provinkkinä: lähde aamulla kuudelta matkaan, ota reilusti vettä ja eväät mukaan. 

ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK ZION NATIONAL PARK

1 Comment

TEVA ARROWOOD

1 Comment

TEVA ARROWOOD

Kesäisin mulla on yhdet kengät joita käytän kyllästymiseen asti, Tevan sandaalit. Täällä blogissa tai instassa niiltä ei ole välttynyt kukaan. Joitain kuukausia sitten Teva lisäsi valikoimaansa ensimmäiset kevyisiin vaelluksiin tarkoitetut vedenpitävät kengät mallia Arrowood. Saatiin Antin kanssa testiin molemmat omat kengät ja valittiin nämä korkeavartiset ruskeat sekä miesten, että naisten mallissa. Ollaan nyt reilu kuukausi käytetty näitä kenkiä melkein päivittäin, joten uskallan suositella niitä muillekin.

Kenkien plussia ovat ulkonäkö, joka miellyttää varsinkin itseäni, vedenpitävyys, se että kengät ovat aivan super kevyet ja todella mukavat. Vihdoinkin oikeasti hyvännäköiset vedenpitävät kengät mitkä uskaltaa laittaa päiväretkillekin, ajateltiin hankkia vielä samat mustina matalavartisina. Mielestäni näissä on ollut myös hyvä pito, eikä ole tullut liukasteltuakaan keleistä huolimatta ja nauhat saa nopeasti auki ylimpänä olevien lenkkien takia.

Valitettavasti en vain ole näitä löytänyt vielä Suomesta ja kengät halutessaan joutuu tilaamaan ne Tevan omasta nettikaupasta. Pro tipsinä kannattaa tilata puoli kokoa isompi varsinkin jos haluaa sisälle esim villasukkaa, sillä itselläni yleensä menee 38, mutta otin näistä 38 1/2 mikä on täydellinen.

TEVA ARROWOOD TEVA ARROWOOD TEVA ARROWOOD TEVA ARROWOOD TEVA ARROWOOD TEVA ARROWOOD TEVA ARROWOOD TEVA ARROWOOD TEVA ARROWOOD

1 Comment